tiistai 28. elokuuta 2012

Antaa vaan palaa

Totaali ihmettely nyt treenien suhteen, viesteihin ei vastata mitään jossa kysyn, että miten on treenien laita.
Inhottavaa, kun käy nyt näin, luulin jo hetken, että ihan oikeasti päästään treenaamaan porukalla. Onko jotain sattunut? Vai mikä on?
Ihan turha treenata vain yksinään, sitä häiriöö on saatava treeneihin mukaan! Odotellaan nyt vielä hetki.
Eiköhän me sitten jotain keksitä jos ei enään mitään kuulu.

Suunnittelin tänään tottistelevani Roksun kanssa, mikäli ei heitä samanlaisia ilmoja mitä nyt parina päivänä ollut, vettä tulee kuin esterin perseestä.

Viime viikolla heittäydyin hurjaksi ja ilmoitin Rockyn Turku ryhmikseen, kasvattaja lupautui koiran esittämään. Tähän vuoteen ei saatu ihan samalaista näyttely innostusta mitä viime vuonna, yksissä näyttelyissä ollaan käyty. Tuonne ryhmikseen nyt mennään ja katsotaan sitten, jos tuon nyt vielä jyväskylään ilmottaisi?
Pori kooveeseen olin ajatellut ilmoittaa, mutta löi hotspotin juuri sopivasti joten en viitsinyt tuota sinne viedä.


Muruset




KUULEKSÄÄ SIT JOS MÄÄ HUUDA!?!
Käytiin viime viikolla myös piiiiiiiiitkästä aikaa metsällä koirien kanssa, oli todella rentouttavaa tehdä aamu lenkki metsään. Noiden kanssa on aina ilo käydä metsällä, kun ne ei pitkälle lähde eikä tarvitse koko ajan huhuilla koiria. Pysyvät näkyvillä koko ajan ja pysähtyy odottamaan.









Lisää näitä ihania metsälenkkejä ja ilmoja! Tai mikäs siinä vesisateellakaan metsään rämpimään, ei mua haittaa. Kahden ison koiran peseminen ei vain ole kovin mukavaa... Ja Misulla kestää ikuisuus kuivua.











Oli pakko matkia Niiloa ja Jaloa ja ottaa pieni viedopätkä. ;)


torstai 23. elokuuta 2012

Goodbye my friend

Hiljaisuus valtaa hämärän huoneen,
tuskaa sen tiedän minulle tuoneen.
Valo kirkas häikäisee ikkunasta,
tuudittaa pientä koiranpoikasta.
Rakas koira valolta silmänsä sulkee, 
tietämättään kohti taivasta kulkee.
















Nyt on vanha herra myös poissa. Nyt saatte taas Dixin kanssa juosta yhdessä, siellä jossain. 
Nortti toimi pappani opaskoirana joka vietti jo antoisia eläkepäiviä, hienon 14 vuoden iän saavutti. 

Koskaan ei tiedä
onko aikaa paljon
vai vähän,
yht´äkkiä huomaa
se päättyikin tähän.
On paikkasi tyhjä ja
korvaamaton, ja
kaipuu suuri
sanaton.

torstai 16. elokuuta 2012

Kylmästä lämpimään

Viime päivinä ollut kovin syksyinen ilma, mutta eikös sieltä ne helteet kuitenkin pamahtanut. Plaah...
Tai ei siinä helteessä sinäänsä mitään, mutta kun eihän ulkona jaksa mitään tehdä, kun mittari näyttää varjossa reilua +25.
Viime viikolla ei ollut treenejä, kiitos töiden. Tämän viikon treeneistäkään ei tietoa, joten niitä ei kai ole? Hyvä kun olen näin hyvin perillä mun ja Rockyn treeneistä. Joten ei niistä sen enempää raportoitavaa.

Vaikka tänäänkin mittari näytti reippaasti yli +20, otin hihnat kauniiseen käteen, reppuun kameran ja repun selkään ja lompsin koirien kanssa lenkille. Mikäs siinä, kun molemmat koirat jaksaa. Sai koirat hetken kirmata vapaanakin ja minä sain ottaa kameran käteen ja räpsiä rakkaista lapsista kuvia.
Tänään haettiin myös paikallisesta BARF liikkeestä koirille pakkaseen lisää sapuskaa.

Voisin huomenna koittaa jaksaa kirjoitella miten ja mitä meidän hurtat tänä päivänä syövät.

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Niin paljon muistoi, mahtuu tähän kirjaa..




Aluks ajattelin et se oliki vaan unta,
mut sit mustast taivaast puski mun lävitseni tulta,
joka pyyhkäs mukana mun sydämestä palasen,
se ilo loppu siihe, jätit tilalle tän kaipauksen
must tuntuu liaa pahalt edes ajatella
et sun näkemisest saa enää vaa haaveilla
ei tää oo totta, tai en sitä pysty uskoo
öisin katon ikkunast ja voi vaa toivoo.




Enkeli-Dixi sivu palautettu takaisin sivuille, jostain syystä olin sen piilottanut. 
Voi sitä ikävän määrää, kun tekstin lukaisin läpi. Sitä muistojen määrää jotka mieleeni ryntäsi lailla salaman. Miten voikaan olla näin kova ikävä kolmen vuoden jälkeenkin, 
olin kuvitellut, että tämä olisi helpottanut. Kyyneleet valutettu. Ikävä  on yhä edelleen valtava. 


Onneksi on muistot. Välillä on vain päiviä jolloin ikävä iskee pahemman kerran. Kuka olisikaan ikinä voinut uskoa, että koiran vuoksi tulee valutettua kyyneliä valtameren verran. 


Dixin nukuttua ikiuneen vannoin etten ikinä ota koiraa, ei sitä menetystä halua kokea uudelleen. Valitettavasti sen tulen kokemaan ennemmin tai myöhemmin, ei sitä ihminen joka on pikkutytöstä asti asunut koiran kanssa osaa enään olla ilman. 


Jokainen koira on korvaamaton, jokaisella on paikka sydämmessä. Jokainen on rakas ja tärkeä. Dixi teki lähtemättömän vaikutuksen, se on koira jota ei tule koskaan unohtamaan. Niin monet ilot ja surut sen kanssa jaoin. 
Sydämmessä Dixi elää edelleen ja tulee elämään. 
Irti en kai vieläkään ole osannut päästää, oppinut vain jatkamaan elämään. 


13 vuotta elämästi sain viettää Dixin kanssa, kasvaa ja oppia. 
Valitettavasti täällä ei kukaan elä ikuisesti, jos jollekin, niin eläimille sen soisin. 


<3





Ehti mulla vähän alle vuoden olemaan lv- ruuna Lass Skipper, valitettavasti niin lyhyen yhteisen elon jälkeen piti päästää poika paremmille laitumille vain 12 vuoden iässä.. Vaikka tiedettiin ettei aikaa ole paljon jäljellä, kun eläinlääkäri kertoi löydöksen, ei sitä voinut uskoa. Syöpä vei voiton, hienon vuoden sain viettää. Itse en pystynyt menemään paikalle, kun eläinlääkäri nukutti Skipun. 3.8.2010 illalla sain odotetun viestin " Skipper nukkuu nyt hyvää unta. "

torstai 2. elokuuta 2012

Tottis 1.8

Eilen oli tottistreenit ja jahka oli itse päässyt alkujännityksestä irti niin koira toimi hyvin.
Taas huomaa miten paljon oma olemus ja tekeminen vaikuttaa koiraan, etenkin treenatessa, toimi paljon paremmin kuin viime kerralla, kun itse vapautui ja antoi vaan mennä eikä välittänyt mistään.
Kyllä vaan pieni tauko treenailusta teki hyvää, ainakin mun mielen kannalta. Nyt on motivaatiota ja halua tehdä töitä tuon koiran kanssa ja tavoitella sitä BH- koetta.

Ensi viikolla me sitten treenataankin sitä paikalla makuuta, uskallan jo nyt sanoa, että koira nousee ihan varmasti siinä vaiheessa, kun toinen koirakko ottaa luoksetuloja. Treenillä sekin saadaan kuntoon. :)

Ja avaudutaan nyt tännekkin tämän aamusesta lenkistä...
Takaisin kotiin päin tultaessa erään talon pihasta juoksee tumma koira suoraan meidän koirien kimppuun, Misua se yritti pura takaa, mutta ei ilmeisesti ehtinyt ja sen jälkeen koira oli tulossa suoraan Rockyn  päälle. Mulla oli mukana vesipullo jossa etikkaa niin pruuttasin sitä koiraa päi ja ai jumalauta, että se piski suuttu mulle siitä, mä olin aivan varma, että se käy mun päälle. Mä siinä sille piskille ja omistajalla huusin kurkku suorana jonka jälkee koira vähän väistyi. Ja mitä teki omistaja? No niinpä, se kun ei tehnyt yhtään mitään! Omistaja oli pihalla eikä tullut edes koiraansa hakemaan pois. Mulla kiehui niin paljon, että en paljoo kaunistellut kun suuni avoin. Ja totesinkin, että " Ei tollasta rakkii voi pitää irti, kun se on vaarallinen". Ja eilen vielä pikkutyttö lenkitti tuota koiraa, voi herranen aika. Katsotaan nyt miten sujuu lenkit siitä ohi jatkossa.
Siitä kun on pakko kävellä ohi jos haluaa kunnon lenkeille lähteä...
Ja olinpa niin veemäinen, että soitin poliiseille, rikosilmoitustehty ja asia viedään eteenpäi. Vaikka me päästiinkin pelkällä säikähdyksellä, halusin ilmoituksen tehdä jotta oppii ja tälläistä ei pääse enään tapahtumaan. Koira on kuitenkin isohko ja saa vakaviakin jälkiä aikaisaiseksi jos tuohon ei puututa.
Ja sekin, ku koira ei varoittanut yhtään vaan ampasi salamana päälle. Ja eniten vetuttaa, kun otin Rockyn kanssa seuraamista, ajattelin seuruuttaa sen ohi siitä, mutta se päättyi noin.

Ja minäkin sain mukavia uutisia postilootaan, pääsen opiskelemaan!