tiistai 25. helmikuuta 2014

Sisäkuvailua

Kai se vain on myönnettävä, jollet saa nukuttua kunnolla sunnuntai ja maanantai välisenä yönä, olet koko viikon väsynyt. Tuuli puhalsi hullunlailla, sähköt meni, palasi, meni ja palasi, minä joka olen yleensä pystynyt nukkumaan metelissä, en enään saa nukuttua kunnolla. Myrskyisiä säitä oli syksyllä, sama juttu silloinkin. Unet jää olettaman vähäisiksi, eikä päivällä saanut unta. Tänään olisin aamulla vain halunnut kellon soidessa jatkaa unia, koko päivän on taas väsyttänyt turkasen paljon. Kotiin päästyäni ulos koirien kanssa, kummasti sitä hieman piristyi. 

Olen kovin hullaantunut kuvailemaan piskejä myös sisällä, oikeiden asetusten ja omien viritelmien ansiosta jopa sisäkuvat onnistuvat, mielestäni ihan mukavasti. Kuvien sävytkin pysyvät luonnollisempina, kun salama ei osu suoraan kohteeseen. 
Meillä ei ole tietoakaan lumesta, miettinyt, että tässäkö tää talvi oli? Toisaalta olen alkanut odottamaan kevättä ja kesää, tietää lämpimiä säitä, jopa tuskaisen kuumia päiviä. Kesässä on myös muutakin odotettavaa tällä hetkellä, josta en paljasta vielä mitään. Odottelen jälkikauden aloittamista ja jos vihdoin ja viimeinen alkaisi tahkomaan uunolle esineilmaisua ja panostaisi hieman esineruutuun. 

Olemme saaneet jälleen myös haasteita, kiitos, mutta jätän tällä kertaa välistä, yhden ihan kivankin kysymyksen niistä pongasin ja olen miettinyt aiemmin aiheesta tekeväni postauksen. Luonnoksissa viruu parikin postausta, odottaen lisää sisältöä, kun vain jaksaisi ja ehtisi. Haasteista muutenkin vielä sen verran, että jos olet haastamassa meitä siihen 11 juttua ja 11 kysymystä, en lupaa vastata sillä meitä haastetaan samaiseen haasteeseen ihan jatkuvasti. Saatan kyllä pongailla jos niistä löytyisi aihe, josta saisin kokonaisen postauksen väsättyä. Otan myös postausideoita vastaan. 

lauantai 22. helmikuuta 2014

Lihashuolto osa 1

Mielestäni jokaisen koiranomistajan pitäisi kiinnittää kaiken muun ohella myös huomiota koiran lihaksistoon ja sen huoltoon, etenkin harrastuskoirien omistajat. Omasta mielestäni harrastuskoiran lihaskunto ja sen huoltaminen on suuressa roolissa ja liian usein lihashuolto laiminlyödään. Voin itse myöntää ettei mielessänikään käynyt mikään koirahieroja ym ennen kuin Misulle sitä ehdotettiin, päivääkään en ole katunut koirahierojan löytämistä. 

Rocky taas on opettanut miten tärkeää myös harrastuskoiran lihashuolto on, eikä vain vanhan koiran huolto. Kuka voi olettaa koiran olevan tikissä jos sen lihakset ovat jumissa? Mieti vaikka itseäsi, jos lihaksesi ovat kipeät ja jumissa, millaisiin suorituksiin pystyisit? Kaikki eivät ehkä ymmärrä miksi tokokoirankin lihashuolto on niin tärkeeää, kuten on agility ja vaikkapa viestikoiran huoltaminen. Koira seuraa sivulla ja usein, varsinkin hyvin kontaktin pitävän koiran niskalihakset jumiutuvat, toinen puoli joutuu suuremmalla kuormitukselle kuin toinen, kuten koko koiran lihaksisto. Kävin aikaisemmin tokoseminaarissa jossa oli tästä puhetta ja harva edes oli tullut ajatelleeksi moista, en edes minä. 

Koiran lihaksista voi pitää huolta ja pyrkiä ennaltaehkäisemään lihasjumeja, on erilaisia lisäravinteita harrastuskoirille joissa on lihaksia tukevia ja palauttavia aineita. Itse tahdon pitää mahdollisimman hyvää huolta myös koirani lihaksistosta ja olen ostanut Rockylle Nutrolin Sportti öljyä, se suojaa työ- ja urheilukoiraa kovassa rasituksessa ja auttaa koiraa palautumaan nopeammin suorituksesta.

"Koska rasvahappojen ja luonnollisten antioksidanttien varastoituminen lihaksiin ja muihin kudoksiin on hidasta, aletaan Sporttia antaa jo pari kuukautta ennen valmennus-, kisa- tai metsästyskauden alkua. Annostelua jatketaan seuraavaan lepokauteen saakka tai vaihtoehtoisesti koko vuoden ajan mikäli koira tekee työtä vuoden ympäri."

Usein laiminlyödään myös koiran alku ja loppuverryttelyä, ehkä osa syynä on se, että ajatellaan näitä tarvitsevan lähinnä agility tms. koirat, ei ehkä niinkään tokokoira, kuitenkin tokokoira tarvitsisi myös alku ja loppu verryttelyt, kilpakoirien perusteelliseen alkuverryttelyyn kuluu n. 30min  ja sitten hölkätään 15-20min, koiran tulisi liikkua pääasiassa ravissa jolloin pitkät ja syvät selkälihakset lämpenevät kunnolla ja lopussa laukuuttaa koiraa muutaman minuutin sillä jokainen askellaji käyttää lihaksia eri tavalla. Taivuttelutkin ovat tärkeitä, etenkin agility ja suojelukoirilla, makupalan kanssa tehtyinä ne eivät ole liian voimakkaita, vaan lämmittävät kevyesti niskan ja vartalon lihaksia, pumpaten kevyesti selkärankaa. Samalla saatetaan havaita mahdolliset liikerajoitteet, jotka saattavat altistaa koiran vakamille vammoille. 
Pari minuuttia ennen suoritusta tehdään lajinmukainen verryttely, tarkoitus ei ole lämmittää koiraa vaan herkistää se tulevaan suoritukseen, tokokoiralle esim. seuraaminen.
Mutta kuinka moni käyttää näin "paljon" aikaa koiran lämmittämiseen esimerkikse ennen koetta?

Itse huomasin ettei Rocky taivuta niskaansa yhtä pitkälle ja hyvin kuin aiemmin ja hierojalla käydessä selvisikin niskan olevan jumissa ja kipeä.
Loppuverryttely on tärkeää lihaksiston kannalta, jopa tärkeämpää kuin alkuverryttely, tämä osuus taitaa kuitenkin olla se josta valitettavasti luistetaan. Loppuverryttelyn laiminlyönti jättää suorituksessa syntyneet kuona-aineet elimistöön ja tällöin kasaantuessaan ne aiheuttavat lihaskireyttä ja kivuliaita lihaskramppeja. Maitohaponpuoliintumis aika on 30min, joten koiraa tulisi kävelyttää 15min, mieluusti 30min, tällöin saadaan poistettua kertynyttyä maitohappoa ja kuona-aineita lihaksista mahdollisimman paljon. Kävelyn päätteeksi koiraa voi venytellä kevyestä, muista ettei kuumaa, kuten ei myöskään kylmää lihasta saa koskaan venytellä. 

Loppuverryttely tarkoittaa kävelyä ja kevyttä hölkkää, ei sitä, että lauma koiria juoksee kilpaa, tämä vain jatkaa rasitusta.
Miten sinä pidät yllä koirasi lisahuoltoa?

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

maanantai 17. helmikuuta 2014

Lomalla

Kaikkia luulojani vastaan, meille ilmoitettiin perjantaina, että saamme pitää halutessamme hiihtolomaa, arvaa tartuinko tilaisuuteen? Kyllä. Lauantaina käytiin Raumalla ja pikkusiskoni lähti mukana ja pikkuveli saapui tänään. Aamusti heti mentiin pellolle juoksuttamaan koiria, kuvat puhukoot puolestaan.


sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Lukijat gadgetin palauttaminen

Bloggerin lukijat gadgetin kanssa on jälleen ollut monilla ongelmia ja ihmetelty miten sen saa palautettua.
Päätin tehdä tämän postauksen ja neuvoa miten itse olen toiminut ja saanut lukijat takaisin.

Menkää asetuksiin, muuttakaa oma osoite vaikka yhdellä kirjaimella - tallenna ja vaihda sen jälkeen osoite takaisin samaksi kuin olikin. Eli itse tein näin luuhullut, vaihdoin osoitteen luuhullu, tallensin ja vaihdoin takaisin luuhullut osoitteeksi. Minulla toimi.

Toimivuutta en takaa muilla selaimilla kuin chromella ja gadgetin tulossa saattaa olla pieni viive.
Oliko tästä hyötyä?

perjantai 14. helmikuuta 2014

Koirasta luopuminen

Onko olemassa hyvää syytä luopua koirasta?


Myynti ilmoituksia lukiessani useimiten päässäni nousee kiukku, välillä jopa niin suureksi, että tekisi mieli ottaa kännykkä kouraan ja soittaa myyjälle, mutta jotenkin saan itseni hillittyä. Koirien luopumiselle keksitään todella paljon syitä, välillä mitä kummallisempia. Keskustelupalstoilla haukutaan myyjät lähes poikkeuksetta. Jokaisen tähän sortuneen olisi syytä miettiä asioita pintaa hieman pidemmälle, kaikki ei ole aina niin mustavalkoista kuin luullaan.

Joskus voi ihan oikeasti olla koiran kannalta parempi myydä se uuteen kotiin, on talouksia joissa on useampi koira eikä koirat ehkä tulekkaan enään keskenään toimeen, asialle on saatettu yrittää tehdä jotain. Toki aina voi yrittää tehdä kotona järjestelyjä, mutta onko se koirillekkaan kivaa asua saman katon alla, mutta toinen eristettynä? Entä sitten omistajien matkustelujen aikana? Tässä tapauksessa itse hyväksyn ja koen koirankin kannalta paremmaksi antaa koira pois, kunhan koti valitaan huolella. Kuten myös jos omistaja sairastuu niin ettei kykene huolihtimaan enään koirasta sen ansaitsemalla tavalla.

Aivan liian usein mm. apulan palstalla koira myydään raskauden tai juuri syntyneen lapsen vuoksi, asia jota en kykene ymmärtämään. Sanotaan ettei ole aikaa, ei ehkä yhtä paljon mitä aiemmin, mutta järjestely kysymys. Mielestäni sen mukulan voi laittaa vaunuisiin ja painua lenkille koiran kanssa. Koirakin on sopeutuvainen eläin. Liian usein törmään myös ilmoitukseen jossa nuoresta koirasta luovutaan sen tuhotessa paikkoja ja tekevän tarpeitaan sisälle, niin, kannaitisiko sitä koiraa kouluttaa ja kannattaisiko sille antaa virikkeitä.

Hassua ajatella miten heppoisin perustein ihmiset haluavat luopua koirastaan, minulle koirani ovat perheenjäseniä, ystäviä ja äärimäisen rakkaita, en osaa kuvitellakkaan syitä miksi myisin koirani eteenpäin.
Ehkä kyseessä on vain väärä koira väärällä ihmisellä, ei olla mietitty ennen koiran hankkimista sen enenpää mikä koirarotu sopii minulle? Aina pitäisi miettiä kunnolla, mikä rotu sopii minulle, mitä haluan koiran kanssa tehdä? Jos haluat koiran joka on "tyytyväinen" pelkillä lenkeillä, älä ota teeveestä tuttua saksanpaimenkoiraa, äläkä ainakaan kuvittele sen olevan automaattisesti poliisikoira Rex tai Roi.

Osa ongelmista ja sen vuoksi koirasta luopumiseen, juurtaa varmasti myös osittain siita, että hankitaan se ihana saksanpaimen ja kuvitellaan, että ne toimii automaattisesti kuten poliisikoira Rex. Kumpa itsellänikin olisi hanskassa yhtä hyvin koulutettu koira. Mutta koiraa valitessa tiesin ettei saksanpaimenet ole niin mustavalkoisia.

Kun ihmisellä on oikea koira ja koiralla oikea ihminen, on ihmisen ja koiran välinen suhde jotain uskomattoman hienoa.


sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Uusi alku?

Kroppani on tulessa, kädessä taitaa olla ainoat lihakset joihin ei satu, vatsalihakset (ai mulla on sellaisetkin) huutavat hoosiannaa. Kannatti olla treenamaatta joulun jälkeen, piti antaa itselleen vain pieni jouluhuili, jotenkin se vain venyi. Koska salille emme ole vieläkään päässeet, otin niskasta kiinni ja aloitin 30 day challenge ohjelman, piti tosiaan eilen tehdä liikkeitä taas, mutta kroppa on niin tulessa ettei kykene.

Eilen nautittiin ukon kanssa toisistamme, kävimme ulkona syömässä ja kerrankin jossain muualla kuin perus ketjuravintoloissa. Steak & Whisky House Galle, todella mahtavaa ruokaa, saa ruuasta ja viihtyvyydestä täydet propsit. Masut täynnä suuntasimme Havannaan yksille ja sen jälkeen leffaan. Kerrassaan ihana päivä.

Blogin tulevaisuus myös hieman mietityttää, miettinyt avaavani elämääni myös hieman pintaa ja koiria syvemmälle, mutten taida haluta tehdä kuitenkaan kokonaan uutta blogia. Nykyiseen blogiin tulisi monipuolisuutta lisää, mutta mitä mieltä te olette? Uusi blogi vai haittaako silloin tällöin tähän blogiin tulevat lifestyle- postaukset teitä?

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Viistäköön nokkani maata


 Turhautuminen, treenikamujen tsemppaus, asenteen muutos. Kokeillaan, tyritään jos tyritään, ainakin yritimme. Kapulalle juostaan täysillä, sitten viistää nokka maata. Tekonurmi on paha, jäänee kaikki hajut kiinni, ihan erilainen käyttäytyminen toisenlaisella pohjalla. Kokeeseen mennään, meni syteen taikka saveen, maksetut treenit.

Mummukoira hierottu, hyviä vinkkejä jatkoa ajatellen. Doboa haluaisin mummukoirankin kanssa kokeilla, tullen kuitenkin kieltävään tulokseen, en uskalla. Dobopallomme välietappi on aamulla ollut Tampere, pitäisi siis huomenna kotiutua.


sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Sunnuntai aamun tokoilut

Otin härkää sarvista, menin ja tein excelillä treenisuunnitelmaa seuraavaksi pariksi viikoksi eteenpäin. Pystyn seuraamaan paremmin mitä ollaan treeneissä tehty ja mitä ei, eikä tule myöskään tehtyä samoja asioita päivästä toiseen. Pyrkimyksenä on saada treeneistä monipuolisia ja vaihtelempia, ei hinkata samoja liikkeitä treeneistä toiseen eikä pidetä treenejä liian pitkinä. Toistaiseksi suunnitelmaa on tullut noudatettua hyvin.

Eilinen päivä meni talkoilessa mätsäreissä, tuli nähtyä kaiken näköisiä koiria. Ahtaahkosta tilasta huolimatta mätsärit sujui hienosti, koirat käyttäytyivät hienosti ja minä selvisin ilmojen ottamisesta kunnialla. Kotiin pääsin iltapäivällä, siitä suoraan koirien kanssa peltoilemaan ja metsäilemään, ihan kivaa nyt, ilmat ovat hieman lämmenneet, tosin kun on lämmin niin tuulee.

Tänään aamu aloitettiin tuttuun tapaan sumpilla, pienellä siivouksella koirien ollessa tarhassa. Hetken hengähdettyäni, Roksu tarhasta ja tokoilut. Estehyppyä otin pari kertaa ja lopetin, kun kaikki meni täysin putkeen, noutoa piti muutaman kerran toistaa, varasti pari kertaa ja jäi seisomaan puoleen väliin kapula suussa. Luoksetuloakin piti muutaman kerran toistaa, tuli läpi juoksuja, vaadin pari nappi suoritusta ennen kuin olin tyytyväinen ja ennen kuin koira sai kunnon palkat. Meidän treeneihin kuuluu nykyään paljon leikkiä ja saalisleikillä palkkaamista, nameja en paljoaakaan tarvitse treeneissä. Harmittaa miksen treenannu tälläisellä asenteella, innolla ja tavoitteellisesti Rockyn ollessa nuorempi, miten pitkällä sitä oltaisiinkaan...