torstai 31. heinäkuuta 2014

Suurin on rakkaus

Kuukausia sitä suunniteltiin, järjesteltiin ja stressattiin, yhdessä päivässä se on ohi. Lauantaina 19.7 minusta tuli rouva. En vielä muutama vuosi sitten osannut edes kuvitella mitään tälläistä, 21 vuotiaana olen onnellisesti naimisissa ja meillä on oma koti. Vain se perunamaa puuttuu, vaikkakin tupa on punaisen sijaan keltainen.

Kaikki sujui hyvin, päivä oli täydellinen.  Mummuni puhe sai kyyneleet silmiin, herkissä oltiin appiukonkin pienoisen puheen aikana. Kiitos. Seuraavana päivänä suunnattiin suoraan Rodokselle häämatkalle, siellä vierähti viikko äkkiä. Hotelli oli ihan huippu, ilmat suosi koko viikon, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta joka päivä. Kuumuus ei tuntunut niin tuskaiselta päästessä välillä pulahtamaan joko altaaseen tai mereen. Matkan jälkeen todettiin toisaalta olevan haikeaa, kun se elämän tärkein päivä on nyt ohi, se meni niin hujauksessa.

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Hox!

Ehdotelkaa tänä aikana toivepostauksia, toteuttelen niitä sitten loman jälkeen. Olen myös jo jonkin aikaa miettinyt jos alkaisin tekee myös muille bannereita. Infoan tästäkin loman jälkeen enemmän.

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Muutoksia

Huomasitte varmaan ulkoasun tehneen aika suuren muutoksen, vieläkään en ole täysin tyytyväinen ja pientä hienosäätöä teen vielä, kunhan vain ehdin. Suurimpana muutoksena lienee kuvalinkit, banneriin olen myös suhteellisen tyytyväinen. Mitä mieltä te olette?
Rockylle on tehnyt hyvää reilu kuukauden tauko tokoilusta ja tottiksesta ylipäätäänsä. Se tekee todella hyvällä vireellä, tämä täytyis saada pidettyä jokaiseen treeniin, toisaalta, minkä takia mä hinkkaisen sen kanssa koko ajan ja usein, koska se jo osaa. Lähempänä koetta hieman aktiivisemmin ja sitten taas vähän vähemmä jos olis kokeessa hyvässä mielentilassa. Mun ei tartte turruttaa koiraa pitkillä seuruu kaavoilla tai millään muullakaan, täytyy luottaa ja ennen kaikkea muistaa, että se osaa ne jo teknisesti. 

Tänään ei tehtykkään kuin pari pientä pätkää seuruuta, eri temmoilla. Noutoakaan ei otettu kuin yksi, ihan vaan, kun koira suoritti liikkeen lähes täydellisesti. Parit sivulle tulot, jotka se muuten teki todella nopeasti, kaukoja yks toisto ja pieni kuuntelutreeni jäävissä. Ja paikalla makuu. Kuulostaa paljolta, mutta loppujen lopuksi treenit oli viidessä minuutissa ohi. 

Hääppelin kanssa otettiin heti alkuun paikalla makuu, tais olla ajallisesti pisin tähän saakka ja hienosti paikoillaan pysyi koko ajan. Pieniä seuruu pätkiä häiriössä, lyhyempi ja pidempiä, kontakti pysyi ihan kivasti. Käännöksiä ja pysähdyksiä, sekä pari onnistunutta jäävää. Pysyi mukavassa vireessä todella hiostavasta ja kuumasta ilmasta huolimatta. Jos se ens vuonna olis BH valmis, siihen tähdätään. Syyskuun tokokokeeseenkin sillä olis jo ikää, mennään jos koira on valmis, mutta ei pidetä sen suhteen mitään paineita. Mennään jos mennään.

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Vaikka pahalta tuntuu, yritetään

Ihan ensiksi haluan kiittää teitä kaikkia jotka otitte osaa suruumme. Niin pahalta kuin se tuntuikin lähteä pelkkä remmi kädessä eläinlääkäristä, oli se ainoa oikea vaihtoehto. Vielä en ole tarpeeksi vahva kirjoittamaan asiasta sen laajemmin, yritän nyt kuitenkin jatkaa blogin kirjoittelua vaikka ikävä raastaa. Pelkästään blogin klikkaaminen auki vaati aikaa, ettet purskahda heti itkuun Misun kuvan pompahtavan ekana silmille. Laumamme on hajonnut, yksi puuttuu, ehkä jonain päivänä Rockykin palautuu entiselleen. Ehkä jonain päivänä pystyn vaihtamaan banneria, jättäen siitä yhden pois...
(c)iskä "Yksi on joukosta poissa"



Treenaminen on maistunut puulta, pelkkä nauraminen tuntui alkuun väärältä. Sain ajatuksia kuitenkin pois viettäeni viikonlopun vanhempieni luona, pikkuveljeni rippijuhlissa. Surun keskelle mahtui kuitenkin iloa ja pystyi sulkemaan surun ja pahan mielen pois. Unohtaen hetkeksi kaiken. Ei sitä muistanut miten lujille ottaa, kun menettää jonkun rakkaan. Toistaiseksi itkut on itketty, toki asia on ollut aika vaiettu juttu tässä talossa. Jossain vaiheessa pystyy muistelemaan hymysuin. Tällä hetkellä en pysty klikkaamaan edes kuvia auki.

Oma mieli alkaa pikku hiljaa hieman normalisoitumaan ja tänään päästiin tuulettamaan ajatuksia toisaalle, Häjyn aksa treeneihin. Odotukset ei kuitenkaan kauhean korkealla ollut lähes +30 asteen helteen vuoksi, eihän se koira oikein jaksanut. Varmasti parhaansa yritti, mutta ymmärrän hyvin koiraa, en minäkään jaksa täysillä keskittyä näillä helteillä.

Rockyn suhteen ei ole vieläkään mitään suunnitelmia, en ole sen kanssa nyt edes treenaillut ja tällä hetkellä ei toistaiseksi ole koesuunnitelmia. Ajattelin keväällä jos syyskuun kokeeseen mentäisiin, mutta saa nähdä. Ehkä täytyis jo kokeilla maistuisko sillekin treenaaminen ja miten tämä kaikki on vaikuttanut koiraan laajemmin. Oma itsensä se ei ole, se on "joutunut" astumaan Misun saappaisiin joka ei ehkä kuitenkaan ole Rockya, vaatii kai aikaa sopeutua koirankin.

Miten teillä joilla on ollut useampi koira ja yksi niistä on poistunut sopeutunut, miten nopeasti? Palautuiko koira ennalleen? Tuttu sanoi juuri, että heidän toinen koira ei koskaan tullut entiselleen, kun saman perheen toinen koira lähti sateenkaarisilloille. Minun jatkamista eteenpäin ilman yhtä, helpottanee nuo kaksi ja unohtamatta mieheni korvaamatonta tukea. Kiitos vielä teille kaikille, jossain vaiheessa, kun sen aika on, kirjoitan Misusta kaiken kaikkiaan paremmin. Siihen saakka, yritän jatkaa blogin pitoa normaaliin tapaan, vaikka tavallaan tämäkin tuntuu pahalta. Jatkaa ilman yhtä.

torstai 3. heinäkuuta 2014

Sun seuraavaan elämään aion myös löytää


Monet reissut ja retket sinun kanssasi tein,
olit koira, parhain ystäväni,
joka selkäänsä ikinä minulle kääntänyt ei.
Nyt katosi vanhuuden kivut ja vaivat,
sua odottaa nyt se koirientaivas. 
Kiitos kun luonamme olit pitkän hetken, tein sun kanssas ikimuistoisen retken. 
Vaikka pahalta tuntuu ja surettaa, sinä minulle annoit paljon muisteltavaa.

17.1.2004 - 3.7.2014


tiistai 1. heinäkuuta 2014

Agiliitelemässä

Surun keskellä pitää yrittää jaksaa, ajatella järkevästi. Yrittää jatkaa elämää normaalisti, vaikkei vielä ole mitään lopullista, mutta tiedän sen ajan olevan liian lähellä, ajatellen vain rakkaan karvaystäväni parasta. Vaikka kyynel valuu poskella kävellen lenkkejä, tiedät niiden olevan viimeisiä yhteisiä hetkiä, pitää vain yrittää, koota itsensä ja painua hetkeksi unohtamaan surut treenikentälle. Häjyn kanssa oli nimittäin tänään ensimäiset agility treenit. Sydän tuskaisena yritän koota ajatuksia ja kirjoittaa hieman mitä ensimäinen kerta piti meillä sisällään.

Treenit piti sisällään kontaktiesteeseen, hyppyyn, putkeen ja pujotteluun tutustumisen. Mielestäni Häjy meni parhaiten putken ja pujottelun. Toki itsellenikin agility on videon katsomisia lukuunottamatta täysin vieras laji, opettelemista on hurjasti niin koiralla kuin minullakin. Sadekuurosta huolimatta ensikosketus agiliitämisen maailmaan oli mukava. Ja koska agiliitelyäkään ei opi muulla kuin treenamisella ja kurssilla esteet tulevat vain tutuiksi koirille, saamme käyttää kenttää itsenäiseen treenamiseen. Jatkossa täällä vilahtelee myös agi postauksia, toivottavasti paljon kuvilla höystettyinä.