sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Suunnitelmat / Tavoitteet 2016

Alkaa olemaan taas se aika vuodesta, kun voi miettiä ja asettaa ensi vuoden tavoitteet ja suunnitelmat koirien suhteen. Tämän vuoden tavoitteista osa jäi saavuttamatta raskauden ja synnytyksen takia. Siksi en myöskään ottanut asettamista tavoitteista paineita, koska tiesin, että niihin ei välttämättä vain yksinkertaisesti päästä, kun tiesi, että vauva-arki vie paljon aikaa. Kaikki tavoitteet oli aivan realistisia ja jos aikaa sekä jaksamista olisi ollut enemmän, olisi puuttuvatkin voitu aivan hyvin saavuttaa, mutta turha sitä jossittelemaan. Onneksi meillä ei ole kiire.

Rockyn kanssa olin asettanut tavoitteeksi edistyä jäljellä ja saada etenkin esineilmaisu kuntoon sekä lisätä vaikeusastetta jälkeen. Ja kyllähän tämä toteutui, jäljeltä ilmaisi esineitä ja liiallista vauhtia saatiin pois, kun peltojäljellä ei voi vain kaahottaa menemään. Rally-Tokon suhteen asetin myös varovaisia suunnitelmia, pääasiassa, että tutustutaan lajiin ja haetaan jälleen sitä tokoilu intoa sen myötä. Tämäkin kyllä toteutui, muttei ehkä niin suuressa määrässä mitä olin ajatellut. Kokeeseen oltaisiin ihan hyvin voitu mennä jos olisin perehtynyt sääntöihin enemmän.

Häjyn kanssa tavoitteissa oli tokossa debytoiminen ja se toteutuikin ja ihan kivalla menestyksellä. Kaksi ykkös tulosta ja yksi kakkostulos, ohjaajan liiallisen jännittämisen vuoksi. En meinannut enään uusien sääntöjen puitteissä lähteä havittelemaan viimeistä ykköstä, mutta nyt on mieli muuttunut. Avoon ei ihan vielä olla valmiita, niin voisi sitä kisatuntumaa hakea edes sen yhden alokokeen verran. Kaikki riippuu siitä irtooki matti myöhäisille vielä paikkaa. BH-koe oli toinen tavoitteista, mutta se jäi, koepaikkoja väliin katselin, mutta sitten, kun itse olisin ollut valmis, ei löytynyt sopivaa koetta. Tokon SM jäi välistä synnytyksen takia, joka oli vain kuukautta ennen koetta, vähäiselläkin treenimäärällä oltaisiin voitu yltää edes kohtalaiseen tulokseen, mutta en kokenut sitä niin tärkeänä, että lähtisin itse puolikuntoisena ja koira todella vähällä treenimäärällä kokeilemaan onnea. Tuleehan noita vielä.


Häjyn suunnitelmat / tavoitteet vuodelle 2016

TOKO AVO
Tarkoituksena olisi hioa ne muutamat liikkeet varmemmiksi ja sitten suunnata ensimmäiseen avoimenluokan kokeeseen. Realistisesti voisi ajatella kevättä tai alkukesää. En aseta kuitenkaan mitään tiettyä aikarajaa muutakuin, että ensi vuonna. 

BH-koe
Tämä olisi tarkoitus yrittää suorittaa alta pois kevään tai kesän aikana. Yksi mahdollisesti potentiaalinen koe on, kunhan siitä tulee vain lisätietoa. Koira olisi ollut valmis jo tämän vuoden puolella, joten uskallan varovasti toivoa, että läpi menee. 

TOKO SM
Varovainen tavoite, mikäli aikataulu antaa periksi ja liikkeet on kunnossa, voisimme harkita osallistuvamme ensimmäisiin SM skapoihin. 

FH-jälki
Peltojälki treenejä lisää, lisää ja vielä kerran lisää. Metsäjäljen kun saa unohtaa luusto ongelmien takia, niin tämä olisi kevyempi vaihtoehto. Yrittää vaan itse löytää motivaatiota ja intoa jäljestämiseen, sekä ennen kaikkea sitä aikaa.

Mielentila koiralla on pääasiassa treenatessa hyvä, tekniikkaa tiettyihin liikkeisiin pitäisi alkaa hiomaan paremmaksi. Ennenkaikkea toivon, että tuosta saadaan vielä kisakoira, eikä nämä toisen koiran hyökkäys jättänyt liian isoa pelkoa, ainakaan muita koiria kohtaan. Tätä aletaan työstämään ja onneksi kaveri sakemanninsa kanssa on luvannut auttaa. Jos myös ajan kanssa ohjatut treenit alkaa sujua taas rennommin, olisihan se hirvittävän iso sääli heittää tuollainen potentiaali menemään. 


Rockyn suunnitelat / tavoitteet vuodelle 2016

FH-jälki
Sama homma Rockylla kuin Häjynkin kanssa. Rockylle vain lisää pituutta ja haastetta, ei saa jättää liian helpoksi. Esineilmaisuja lisää ja esineitä jäljelle lisää. Rauhaa ja keskittymistä jäljelle. 

MEJÄ
Tämän vuoden puolella ei taidettu yksiäkään mejätreenejä tehdä ja oikein harmittaa itseäkin. Ensi vuonna olisi siis hyvä petrata tämänkin suhteen ja treenata liisää, kokeita silmällä pitäen. 

Rockylle en halua ensi vuodellekkaan asettaa tokon suhteen tavoitteita, vaan mennään fiiliksen mukaan. Tarkoituksena olisi Rockyn kanssa paneutua enemmän jälkipuolella kuin tottiksessa, koska se on tuollekin mielekkäämpää hommaa. Onneksi Aadakin on jo jälkikauden alkaessa isompi ja mahdollisesti helpompi ottaa myös jälkitreeneihin mukaan. Nyt voisi yrittää kerätä itselle ihan oikeasti kunnolla motivaatiota tuon jäljen suhteen jotta ihan oikeasti päästäisiin sinne kokeeseen asti, kun se ei ole tuon koiran kanssa mikään mahdottomuus. 

Mitä terveyteen tulee niin voisi katsoa jos Rockyn selän kävisi loppu vuodesta kuvauttamassa uudelleen ja katsoa onko SP edennyt vai pysynyt ennallaan. Silloisena arviointina saatiin, että tuskin oireilee koskaan ja oireetonhan tuo on ollutkin. Toki kyseessä on vain lievä spondyloosi. Ja jos oikein innostuu niin samalla voisi tsekata lonkat ja kyynäreet. 

Millaisia tavoitteita teiltä löytyy ensi vuodelle? 

tiistai 24. marraskuuta 2015

Ajatusnurkka: Koiran lepo

Olen pohtinut aiemmin ja nyt taas koiran lepoa, tarvitseeko koira lepoa, miten usein? Tähänkään ei varmasti ole yksiselitteistä vastausta olemassa, mutta oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että kyllä. Koirakin tarvitsee lepopäiviä, ihan siinä missä me ihmisetkin tai hevoset. Hevosilla on yleensä aina vähintään yksi lepopäivä jolloin ei tehdä mitään. Välillä tuntuu, että koirien kanssa joillakin myös se levon tärkeys unohtuu. Mieti itse, jaksaisitko painaa töitä joka päivä? Epäilen.

Välillä olen miettinyt, että me treenataan paljon vähemmän kuin moni muu ja miettinyt, että pitäisikö sitä itse vähän aktivoitua taas, mutta sitten toisaalta, meille tämä käy. Meillä on tällä hetkellä kerran viikossa ohjatut ja sen lisäksi treenaillaan kotona enemmän tai vähemmän. Sitten on kausia, kun treenit maistuu ja voitaisiin treenata päivittäin ja tällöin yleensä suunnittelen päivät etukäteen ja varmistan, että nuo saa ihan oikeasti myös levätä. Eli yleensä me treenataan 1-3krt / viikko ja tämä passaa meille varsin hyvin, eikä välttämättä treenata peräkkäisinä päivinä. Vaikka nämä on aktiivisia koiria jotka tykkää työnteosta, haluan, että nekin saavat olla ihan vain koiria. Ja vaikka minusta tuntuu, että me treenataan hyvin vähän moneen verrattuna, olen todennut, ei se määrä vaan se laatu.

Enkä laske tähän niitä pieniä asioita joita tehdään jo perus lenkkeillessä tai normaalissa arjessa vaan ihan oikeasti treenaamista, esim. tokoa tai jälkeä. Kyllähän mekin päivittäin tehdään pikku juttuja ja perus hallintaa. Ja siltikin, vaikka me ei hinkata tokoa päivittäin tai aina edes viikottain, ollaan kokeisiin asti päästy ja ihan hyvälläkin menestyksellä.

Koeviikoilla me ei treenata välttämättä ollenkaan tai jos treenataan niin yleensä yhtenä päivänä, koe rasittaa koiraa kuitenkin aivan eri tavalla mitä perus treenit. Kokeen jälkeinen päivä on aina koirilla ollut vapaapäivä ja sen jälkeen on palattu taas treenamaan ja hiomaan niitä liikkeitä jotka sitä tarvitsevat. Näin talvisin meillä ei ole kuin yksi laji jota treenataan ja se on tämä toko ja nyt varsinkin, kun astuin kesällä näihin vanhemmuuden saappaisiin, treenataan tasan tarkkaan silloin, kun minä viitsin ja jaksan. Keväästä syksyyn meillä on myös jälki kuvioissa enemmän ja vähemmän ja silloin sovitetaan treenit koirille sopivaksi. Vaikka Häjykin on tähän asti ollut aina valmis tyyppi, en mä näe tarpeelliseksi hinkata päivittäin tokoa. Ja musta oikeasti kamalaa jo ajatella, että ihan oikeasti on koiria joilla ei ole lepopäiviä, kun on hirvittävän kova tavoite saavuttaa jotain ja edistyä niin juurrutaan hinkkaamaan jotakin.

Itse treenasin paljon Rockyn kanssa, kun aloitettiin tavoittelemaan BH- koetta ja vaikka vietin puolet ajasta koiran kanssa kentällä, en koskaan unohtanut koiran ansaitsemaa lepoa. Näin jälkikäteen voin pohtia, että olisiko vähempikin riittänyt? Olisi. Mutta, meillä myös molemmista koirista huomaa jos on tehty liikaa ja alkaa väsyä. Näiden kanssa olen oppinut lopettamaan treenit ajoissa ja niihin onnistumisiin. Yritän välttää väsyneen koiran treenamista ja / tai olen itse väsynyt. Vaikka molemista koirista löytyy moottoria, en koe niiden oppivan enään jos vaadin niiltä liian usein tai liikaa kerralla.

Meidän vuoteen kuuluu myös 1-2 n. kuukauden mittaista taukoa kaikesta, lenkeillä käydään, mutta ei hinkata ja viilata tokoa tai jälkeä. Ja kun tauon jälkeen palataan työntekoon, on koirat aivan eri moodissa ja tekee intoa piukassa, eli niille sopii paremmin kuin hyvin pidempi tauko. Jaksaa ihan erilailla taas. Itseasiassa sieltä kuorituu kaksi hyvin levännyttä ja oppimansa sisäistänyttä koiraa. Koirien viikkoon kuuluu yleensä myös yksi päivä jolloin ei ihan oikeasti tehdä yhtään mitään, ei edes käydä lenkillä, mutta pihalle toki pääsevät. Muuten meillä käydään päivittäin lenkillä, yleensä vähintään kolme kertaa, riippuen hieman omista päivistä ja näistäkin lenkeistä yleensä vähintään yksi on vapaana olemista ja olen pyrkinyt edes kerran viikossa lähtemään näiden kanssa kunnon metsälenkille, jossa saavat mennä ja juosta juuri niin paljon kuin haluavat, saavat haistella ja liikkua vapaammin.

Meille tämä on pääasiassa mukavaa yhdessä oloa, ei veren maku suussa harrastamista vaikka toisinaan jokin asia ottaakin pannuun, välillä aika rajustikin. Treenataan vain, kun ollaan hyvillä mielin. Tuloksia saa aikaan näinkin. Ja koirat pysyy tyytyväisenä, vaikka olisi pitkiäkin aikoja treenaamatta.

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

No tulihan sitä

Somea seuratessa sai kuolata kateellisena miten muut tai ainakin moni nautti lumen kaunistamasta maisemasta. Itse, kun katsoi ulos, näki pelkkää harmaata ja pimeyttä, ei kovin houkuttelevaa. Seurailin säätiedotuksia kuumeisesti ja odotin lunta kuin pikku lapsi joulua. Olen aina ollut talvi ihminen, ei haittaa paukku pakkaset, ei suuret lumikinokset. Minusta talvi on yksi kauneimista vuodenajoista, silloin, kun sitä lunta on oikeasti kunnolla ja pakkasta. Pimeisiin iltoihin on kiva laittaa ulos vähän kirkkaita valoja, ei värillisiä, vihaan niitä, tosin lapsena nekin oli ihan kivoja.

Kummasti on nyt iltaisinkin ollut mukavempi käydä lenkillä, kun ympärillä näkyy muutakin kuin pelkkää mustaa. Ei ole ollenkaan niin ankeeta. Sääli vain, että tämä mukavuuskin lähtee ilmeisesti alkuviikosta pois. Eniten toivon, että jouluna olisi valkoinen maa, minulla ei ainakaan ole yhtään joulumieltä jos lunta ei ole.

Tokihan tämäkin piti ikuistaa kameraan, vielä kun tuota lunta on. Kuvista huomaa ettei juuri mitään suunnitelmaa ollut ja muka kiireessä napatut kuvat ei ole ihan sitä mitä hain ja asetukset on hanurista. En voi siis sanoa olevani kovinkaan tyytyväinen.


Löytyykö joulumieltä ilman lunta? 

lauantai 21. marraskuuta 2015

Kaipasin meitä

Osa on varmaan jo huomannut blogin sivupalkissa olevan hurttahuoneen logon. Alkuun haluan kertoa, että meidät on valittu mukaan hurttahuoneen bloggaajarinkiin. Hurttahuone on blogiportaali koirablogeista jonne on kasattu muutamia blogeja. Olen erittäin innostunut ja iloinen, että meidät on valittu mukaan. Oikeastaan en edes muistanut, että olin aikoinaan jättänyt hakemuksen heille, mutta sähköpostin luettuani jossa ilmoitettiin valinnasta, iski muistiin heti, että ainiin. Tämän myötä meille on tullut lisää lukijoita, tervetuloa kaikille! Blogiportaaliin mukaan pääseminen ei tuo blogiin ärsyttävää ja rumaa yläpalkkia tai sen suurempia muutoksia muutenkaan, ei mainoksia ym.

Torstain ohjattuihin pitkän mietinnän jälkeen päätin mukaani ottaa Rockyn. Halusin, että treeneistä jää käteen muutakin kuin miten avata koiran lukkoa ja harmitusta. Vaikka Häjyn kanssa on paljon huolettomampaa, kun ei tarvitse kytätä koko ajan ettei vaan tule muita koiria liian lähelle tai jos se sattuu hieman katsomaan muita, ei tarvitse miettiä sanooko se toiselle murr. Kaipasin koiraa jonka kanssa pystyy treenaamaan kunnolla, koiraa jonka maailmaa ei hetkauta jos toinen koira ärisee. Rocky ei petä koskaan, se tekee sen mitä haluan ja kun en anna omalle jännitykselle valtaa, se tekee mielellään. Oikeastaan olinkin kaivannut vain minua ja Rockya, meidän yhteistyötä, vain minua ja elämäni koiraa. Enkä edes tiedä miksi tuon kanssa vain treenaaminen jäi.

Toki koiran tekemisestä huomasi sen miten vähän sen kanssa on kunnolla tokoiltu viimeisen tokokokeen jälkeen josta on jo vuoden verran. Perusasento oli hirmuisen hankala olevinaan ja ehkä tässäkin huokui pitkälti se, että me ollaan pääasiassa vaan höntsäilty, ei treenattu tosissaan, en ole vaatinut just eikä melkein suoritusta. Joten en voi olettaa, että koira tekisi samalla moodilla mitä esim. vuosi sitten kokeessa. Kovin meitä yritettiin kokeeseenkin passittaa, mutta kun mä en koe olevani reilu koiraa kohtaa, kun jännitän Rockyn kanssa aivan valtavasti ja pilaan meidän tekemisen sillä. Puhuttiin myös jos palattaisiin koiran kanssa koekentille Rally-Tokon merkeissä, hakisin sieltä luottoa meidän tekemiseen ja yrittäisäin päästä sitä kautta eroon jännityksestä.

Paikalla istuminen ja makuu oli Rockylle ihan helppo nakki, pysyi eikä juurikaan kyttäilyt vieruskavereita. Tosin paikalla olot on Rockylle ollut aina varmoja liikkeitä, lukuunottamatta viime kesän Rauman koetta. Sain näistä treeneistä motivaatiota taas treenailla Rockynkin kanssa tavoitteellisesti ja alkaa hinkkaamaan näitä uusia avo liikkeitä, sinnehän me sitten joudutaan jos rohkenen vielä tokokokeisiin tämän koiran kanssa. Rockylla on oikeastaan kaikki muut hallinnassa paitsi ruutu ja merkin kierto, eli ne kun saisi kuntoon ja viilattua tekemistä taas pois höntsäilystä niin sen puoleen olisi koevalmis.

Vieläkö on joillakin tälle vuodelle jokin koe tiedossa? 

maanantai 16. marraskuuta 2015

MyDay

Kuvailin viime viikolla vähän paremman myday videon, ainakin jos edelliseen vertaa. Videossa esiintyy koirat enemmän ja on hieman kattavammin kuvattu, tosin sen kertoo pituuskin. Toivottavasti jaksatte katsoa loppuun. Yritin myös hieman höpötellä videolle, mutta ei vaan tunnu kovin luontevalta, jos se siitä, kun useammin puhuisi kameraan. Kertokaa oliko tämä jo liian pitkä ja tykkäättekö enemmän videoista joissa on pelkkää musiikkia vai selostustakin? Mikäli tykkäätte höpöttelyistä niin yritän kuvata sellaisia jatkossa enemmän.

perjantai 13. marraskuuta 2015

Tässäkö tämä on

En varsinaisesti ole luovuttaja tyyppi, ainakaan siihen mitä koirien kanssa tulee, mutta kyllä nyt päällimäisenä mielessä on, että oliko tämä tässä. Meitä oli eilen treeneissä paikalla Häjyn lisäki yksi koira, se joka on nyt Häjylle ongelma. Huomattiin siinä sitten, että tämä pelkää / aristaa sitä toisenkin koiran omistajaa. Yritin jo heti alussa leikittää Häjyä, mutta pallo joka on normaalisti maailman paras asia, ei saanut koirassa juuri mitään aikaiseksi. Kyllähän se teki, mutta huonossa vireessä ja palloa ei juuri uskaltanut hakea jos sitä heitti, eikä ihan hirveästi vetänyt kilpaa.

Koska meitä oli paikalla vain me kaksi, treenattiin yksitelleen, yrittäen hyödyntää tilanteen ja saada Häjyä leikkimään. Kongin vinkuva amerikkalaisen jalkapallon näköinen pallo oli ainoa josta tuo hieman avautui ja saatiin sen jälkeen pari ihan ok pätkää seuraamista. Siltikään koira ei tehnyt sillä vireellä mitä yleensä. Siinä vähän naureskeltiin, että Häjy hei, sun pitäis olla saksanpaimenkoira. Tämän toisen koiran tullessa treenaamaan, siirryttiin aidan toiselle puolelle katsomaan. Häjy oli suht rentona, nuuhki ja pystyi liikkumaan vaikka toiselle heitettiin palkkaa ja haukutettiin. Treenien lomassa todettiin myös, että Häjy yhdistää lentävät palkat ym tähän välikohtaukseen, se aristelee todella paljon.

Mulla on takki tällä hetkellä aika tyhjä. Mietinpä kotiin ajellessa, että täytyy käydä jossain tapahtumassa jossa on paljon koiria, esim. mätsärit, kokeet ym katsomassa onko tuo silloinkin ihan lukossa. Jos on, niin sitten kai se on todettava, että se oli siinä. Kisaura jäi lyhyemmäksi kuin piti eikä johdu koiran terveydestä. En halua vaatia sitä tekemään jotain missä sen on paha olla ja epävarma. Ja kun tuo nyt vaan on herkkä, arka, enemmän mitä luulin, en tiedä noustaanko täältä vielä. Ja syöhän se taas motivaatiota treenata tavoitteellisesti jos ei tiedä päästäänkö me kisakentille enään takaisin vaikka yritetään saada koira rentoutumaan muiden läsnäollessa. Eniten harmittaa, se kun tuossa olisi muuten ihan hirveästi potentiaalia. Entä mitä sitten, mitä jos siitä ei tule enään haluamaani tarkoitukseen sopivaa koiraa? Minkä kanssa mä sitten harrastan? Uusi koira? Tilanne olisi yksinkertaisempi jos tyttö olisi isompi. Tosin, enpä mä ennen ensi kesää ainkaan olisi tuomassa laumaan ainuttakaan koiraa. Toisaalta, eipä tässä pitänyt edes olla hankkimassa uutta ennen kuin joko A: Häjyn terveys pettää eikä siitä ole enään elämää koiran elämää tai B: ennen kuin Rocky on kymmenen ja Häjy viisi. Tässä sen taas näkee ettei elämää voi käsikirjoittaa. Eikä mua ihan hirveästi kiinnostaisi kolmen vuoden ikäerolla ottaa koiraa.

Minä myös kuulun siihen kastiin joka ei halua laittaa koiraa kiertoon ellei siihen ole aivan pakko ja silloinkin mieluiten niin, että se koira pääsisi jollekin tutulle. Kolmen koiran lauma on ihan maksimi meille muutenkin. Noh, nämä on nyt näitä ajatuksia. Katsotaan mitä tässä tapahtuu ja toivotaan, että tuosta vielä koira tulee.

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Kun koira puree

Perjantai oli ihan tavallinen päivä, mies menossa iltavuoroon ja minä ajattelin tehdä aamulenkin läheiseen metsään yksin koirien kanssa nyt kun siihen oli tilaisuus miehen ollessa aamun kotona. Eihän se sitten mennyt ihan kuin elokuvissa ja lopputuloksena minä istuin päivystyksessä järkyttävässä kivussa. Kipu oli järkyttävää, muhun ei ole ihan rehellisesti ikinä sattunut niin paljon. Edes synnytys, kiitos kipulääkkeen.

Mun on Häjystä tehnyt monesti mieli tehdä rukkaset, sen verran raivostuttava se osaa olla, perjantaina vasta mieli tekikin, sen yhden hetken. Oltiin kaikessa rauhassa tallusteltu mettältä ja vähän keppiä etsiskelty. Poikkesin polulta, otin maasta pitkää keppiä ja olin taittamassa katki, kun Häjy näkee ja nostaa kierrokset taivaisiin, ryntää selän takaa, ottaen keppiä, mutta purren suoraan mua peukaloon. Siinä vaiheessa lensi perkeeleet, tunnetusti koiriemme toinen nimi ja kirosin koiraa alimpaan sanonko minne. Karjasin silleen, että otti koira jalat alleen, tiedän ettei tuo urpo olisi ymmärtänyt mun sormen olevan välissä vaan olisi alkanut vetämään keppiä Rockyn kanssa kilpaa ja sitä lopputulosta en halua tietää. Kun olin saanut koiran häädättyä pois, tajusin miten paljon muhun sattuu. Koko käsi oli aivan veressä, maassa olevat lehdet peittyi vereen. Onneksi olin ennen lähtöä palannut hakemaan puhelinta mukaan, laitoin miehelle viestiä, että jos mitenkään mahdollista, lähtee tytön kanssa hakemaan koiria, äkkiä. Odotin, että huomaa viestit, ei mitään. Soitin, ei vastaa. Nousin jaloilleni, yritin pikku hiljaa kävellä tielle päin, toivoen ettei ketään tulee vastaan. Välillä kyykistyin, kun en yksinkertaisesti pystynyt liikkumaan, sattui niin paljon.

Ennen tielle pääsyä, hampaita purren otin koirat kiinni ja yritin päästä kotiin. En ole ehkä koskaan helpottunut niin paljon, kun näin mieheni vaunujen kanssa, siltä istumalta irrotin otteeni hihnoista ja annoin koirien mennä. Itkultani en meinannut pystyä kertomaan mitä oli tapahtunut, miksi näytin siltä kuin käteni olisi jäänyt puukkotyypin uhriksi. Toinen luovutti hanskansa ja käski painamaan haavaa, yritin sopertaa, että sattuu, en pysty. Mies jo melkein hermostui ja sanoi ettei se vuoto tyrehdy muuten. Kotona yritin pestä verta pois ja pian jo lähdettiin päivystykseen. Haukoin henkeä aivan liian nopeata tahtia ja autossa alkoi olo huononemaan, päästä jalkoihin koko kroppaa kihelmöi niin kuin olisi puutunut, oksetti, rintaa puristi ja olin aivan varma, että pyörryn autoon. Päivystyksessä vastaanottaja rauhoitteli ja neuvoi miten hengittää, olin alkanut hyperventiloimaan. Jäykkäkouristun on voimassa, tikkejä ei laitettu, kun kuulemma paranee ilman nopeammin, antibioottikuuri hakemaan ja kotiin.

Mun sormet on ennenkin jäänyt koiran hampaiden väliin, mutta koskaan ei ole sattunut näin paljon. Uskallan myös väittää, että Häjy on purrut takahampaansa yhteen, kun on kuvitellut ottaneensa kepistä kiinni. Sormeni on usein jääny Rockyn hampaiden väliin, kun olen palkannut sitä lelulla, mutta se on aina ymmärtänyt välissä olevan jotain ylimääräistä ja irrottanut välittömästi. Noh, mulla on vasemmassa peukalossa arpi Misun kulmahampaasta, nyt jäänee oikeeseen peukaloon arpi Häjystä. Tällä hetkellä sormi on turvonnut, kynsi on sininen ja kipeä. Pahin kipu helpotti eilen, mutta kosketusarka on yhä, turvotuksen takia ei pysty kunnolla liikkuttamaan. Kamalinta on se tyskytys joka sormessa tuntuu. Tuntoa pitää tunnustella jotta ei tullut mitään hermovauriota sillä ne pitää korjata mahdollisimman nopeasti. Alla olevassa kuvassa sormi ei edes näytä pahalta, varsinkaan tähän kertomukseen viitaten. Nähtäväksi jää irtoaako kynsi. Treeni intoa olisi ihan hirveästi, mutta ei ole pystynyt edes harkitsemaan moista. Jospa se tästä. Koiraahaan en nyt oikeastaan voi syyttää, mutta saamarin taulapäälle ei vaan mene jakeluun, että tilaa, kiitos tilaa. Sillä nousee vaan kierrokset ihan törkeesti palloista ja kepeistä.

Onko muille sattunut vastaavaa?