perjantai 29. heinäkuuta 2016

Epätoivoa, tokoa, jälkeä, video

Skapat lähenee ihan hurjaa vauhtia, vastahan niihin oli vielä kuukausi aikaa. Harmaita hiuksia, hikeä ja lähes kyyneliä. Torstaina iski sellainen epätoivo, että jätetään koko karkelot välistä ja annetaan olla. Samperi miten voi olla vaikee yksi ruutu, vieläpä, kun se on jo sujunut ja lähetys täydeltä matkalta mennyt niin nappiin kuin vain voi mennä.

Tänään perjantaina otettiin uusiksi, tarkoitus pääasiassa leikkiä kentällä jotta nyt varmasti koiralla on kivaa, sekä tahkoa sitä saakelin ruutua uusilla neuvoilla. Hetki leikittiin Häjyn ihan lemppari lelulla, jonka olemassa olonkin olin jo ehtinyt unohtamaan, kuumasta kelistä huolimatta se piristyi ihan huisisti. Sitten se ruutu, menin sinne koiran kanssa yhdessä ja syötin sille siellä ruokaa, toistamalla ruutua. Tuota toistettiin muutaman kerran ja vielä vapautin ruudusta rallattelemaan pallonsa kanssa.

Kerran pari lähetin sen vielä ruutuun eikä minkäänlaista ongelmaa ollut. Ei auta kuin nyt hetki treenata näin ja toivoa, että kokeessa luonnistuu, kun tuntuu ettei tuo yksinkertaisesti hahmota ruutua, mutta nyt oli kuitenkin kaikin puolin muutenkin aivan eri asenteella tekemässä duunia. Vaikka epätoivo hiipi jälleen, mutta yöni nukuttua, fiilis parani hurjasti ja ainakin ollaan sitten kokemusta rikkaampia, kumpikin. Meillä on kokonaan ensi viikko aikaa treenata ja viilata, koe viikolla ei ehdi kuin heti alkuviikosta, mutta normaalistikaan en juuri koe viikolla treenaa kuin kerran kaks ja nekin lyhyet treenit.

Seuramme piirimestis koe on tulossa syksyllä ja sinne ajattelin myös meidät ilmoittaa, tarkoituksena muutenkin kisata loppu vuosi ahkerasti, riippuen tietysti hieman tuloksista. Varmaan tahkotaan avoimessa koulutustunnukseen saakka jotta ehditään tunnari saamaan kuntoon ilman kovin pitkää kisataukoa.

Häjy pääsee ensi viikolla myös hierottavaksi, sillä se tuntuisi selästä ainakin olevan jonkin verran jumissa, se saattaa myös vaikuttaa ajoittaiseen tahmeuteen. Huolettaan koira siis kuntoon vielä ennen koetta!

Taran kanssa käytiin tänään perjantaina jäljellä, se keskittyy jälkeen tosi hienosti eikä haitannut vilkas pikatie pellon vieressä. Jäljellä oli pituutta 30 askelta ja ikää n. 15 min, ruokaa joka askeleella. Nyt on itselläkin motivaatio tosi kova treenata tuon kanssa. Tykkään tosi paljon tuon koiran asenteesta ihan kaikkea treenamista kohtaan! Jälkeä ajaa rauhassa, keskittyneesti ja tarkasti, toivotaan, että pysyy tälläisenä myös sitten, kun ruoka joskus jää jäljeltä pois. Tuntuu myös, että tuolla koiralla on ihan loputon halu tehdä "töitä". Innolla odotan millaiseksi tuo kasvaa, tällä hetkellä tuntuu niin omaan käteen sopivalta koiralta. Kiitos Viivi! 

Pikku hiljaa olisi tarkoitus myös alkaa rakentamaan pohjia esineruutuun. 

Tottistelussa Taran kanssa pääasiassa leikittiin sekä torstaina, että nyt perjantaina, mutta muutamat perusasento treenit, pikkuisen seuraamista ja torstaina noutoa. Perjantaina leikittiin enimmäkseen sillä alla koiralla oli jälki ja kuuma sää, olen vähän varovainen kovin lämpimällä ilmoilla noiden suhteen. Perjantaina otettiin myös ihan pikkuisen ruudun alkeita, vaikka pääasiassa kaavailenkin tuosta pk- koiraa, ehtii sitä tokoakin vääntämään. 

Tykkään ihan hirveesti Taran kontaktin hausta ja siitä, että se ei painele kentällä itsekseen, kun sen ottaa autosta, hakee välittömästi kontaktia, lelun kanssa ei lähde rallattelemaan itsekseen minnekkään ja sama mitä heität, se hakee ja tuo sen minulle ilman erillistä pyyntöä. Mahdollisimman paljon pyrin vahvistelemaan tätä ja pyrkiä siihen, että se pysyy tuollaisena myös isona. 

Kehittyy kivaa tahtia ja perusasentoon ei tarvitse enään niin vahvaa käsiapua. Paikallaolot sujuu ihan kivasti, malttaa ja jaksaa. Takapään käyttöä täytyy alkaa nyt muistaa ottaa treeneihin mukaan enempi, jotta siitä saisi vähintää yhtä hyvän mitä Häjyllä on. Muitakin suunnitelmia tuon kanssa on, mutta niistä lisää sitten, kun itsekin olen asian suhteen viisaampi ja tiedän päästänkö porukkaan mukaan vai ei. 

Mukavaa viikonloppua! 


sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Elämä nivelrikkoisen kanssa

Puolivuotiaana välikuvattu terveeksi, vuoden ja kolmen kuukauden ikäisenä virallisissa kuvissa D/D lonkat, höystettynä nivelrikolla. Maalikonkin silmään lonkat näytti aika hurjilta ja siinä yrittäen kyyneliä nieleskellä, mietin jo kysynkö, että kannattaako koko koiraa edes herättää. Se kuitenkin heräili sinäaikana, kun me kauhisteltiin ja käytiin kuvia läpi, se lyrrelsi luokseni, ei siinä enään moista lausetta pystynyt sanomaan. Tulos tuli hirveänä shokkina, pettymys, epävarmuus. Siinä muutaman viikon ajatukset. Kuvauspäivä oli järkyttävä, lähdin niin luottavaisin mielin ja matto vedettiinkin tyystin alta pois. 

Moni yritti kai lohduttaa sanomalla miten pitkään se oma rekku on elänyt lonkkavian kanssa, ihan voin kertoa, että se ei ihan oikeasti lohduta tippaakaan, mutta hienoa, että sun turre eli niin ja niin kauan. Jokainen päivä voi kuitenkin olla viimeinen, terveenkin koiran kanssa. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu, mutta tälläisen koiran kanssa sitä vavahtuu pieneenkin epäpuhtauteen liikkeissä, siihen jos koira vaikuttaa edes hitusen "oudolta" normaalista. Heti sitä miettii, että noni nytko se aika tulee. Toisaalta en myös jaksa ja halua murehtia sitä etukäteen, minkä sille voi, kun tälläiset kortit on jaettu. Ei elämästä mitään tule jos vaan murehtii, pitää nauttia yhteisestä taipaleesta, kesti sitä viikon, kuukauden, vuoden tai vuosia. 

Häjy saa elää ihan tavallista koiran elämää ilman rajoitteita, sen kanssa harrastetaan, liikutaan ja annan sen juosta ja rellestä ihan just niin paljon kuin itse haluaa. Koira kun ei ymmärrä miksei saa tehdä jotain mitä on ennen diagnoosia saanut ja niin kauan, kun se ei oireile mitenkään, en näe minkäänlaista syytä estää sitä elämästä elämäänsä täysillä. Surullista se on jos koiran elämä on pelkkää lyhyttä hihnalenkkiä. 

Nivelravinne menee purkista, samoin löhiöljy, en näe mitään syytä ruokkia nimeämainitsematonta merkkiä jota hehkutetaan hyväksi mm. nivelrikkoon, sisältö kertoo kuitenkin jotain aivan muuta kuin laadukkuutta, myöskään nivelravinne määrät on niin olemattomat, että on aivan hölynpölyä. Kipulääkettä ei ole tarvinnut kuin yksi kunnon kuuri syöttää ja siinä jo näki, että jatkuvalle kipulääkitykselle tuo ei sovi, tosin en myöskään koe tarpeelliseksi pitkittää koiran elämää niin, että se vaatii päivittäisen kipulääkityksen elääkseen. 

Nivelravinteiden lisäksi on alkuvuodesta aloitettu cartrophen pistossarjat, Häjy saa sarjan puolen vuoden välein. Tämän aloituksen jälkeen ne yksittäisetkin, satunnaiset ontumiset on jääneet kokonaan pois. Mitä moinen cartrophen sitten on? "Cartrophen parantaa nivelrikkoisen nivelen toimintaa useilla erimekanismeilla. Cartrophen parantaa synoviaalinesteen ja nivelruston aineenvaihduntaa, lisäksi se estää nivelvaurioissa erittyvien, rustoa hajottavien entsyymien toimintaa. Cartrophenilla on myös fibrinolyyttinen ja antikoagulanttivaikutus, mikä edistää nivelen alueen verenkiertoa. Cartrophen vaikuttaa myös antiinflammatorisesti."  Lähde: vetcare

Nivelrikkohan on siitä ikävä, että sitä ei voi parantaa, se etenee koko ajan. Sitä voi vain yrittää hidastaa ja antaa koiralle sen arvoisensa elämä. Se miten kauan koira moisen vaivan kanssa pystyy elämään ei tiedä, toiset kauemmin ja toiset vähän vähemmän aikaa. Häjyn onni on toki se, että se on pieni ja kevytrakenteinen. Sitä voi vain toivoa, että rikko ei etene vauhdilla vaan toinen saisi monta kivutonta ja onnellista vuotta.

Meidän kohdalla sentään kävi siinä tuuri, että koira on saanut ja pystynyt aivan normaaliin elämään siinä missä tervekin koira. Mutta itse silti joissain tilanteissa hieman pelkää miten siinä käy ja maalailee piruja seinille, että kohta se kuitenkin ontuu. Sillähän on takana yksi ihan hurja ontuminen joka näytti siltä kuin jalka menisi joka askeleella sijoiltaan, kuitenkaan kuvissa ja muussa tutkimuksessa ei löytynyt mitään vikaa joka olisi moisen selittänyt ja parin päivän levolla koira oli taas elämänsä kunnossa. Eli toisinsanoen meillä elämä nivelrikkoisen koiran kanssa sujuu tällä hetkellä oikein kivasti ja ilman murhetta. 

Me nautitaan yhteisestä matkasta niin kauan, kuin sitä meille vain suodaan. ♥

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Ihana kesäpäivä

Viime lauantaina keksin, että voisimme tälle kesää tehdä ensimmäisen uinti reissun koirarannalle, heti aamulla niin hyvä purkaa yön aikana kerättyä energiaa. Nyt Rockyllakin on koppa niin ei tarvitsisi niin paljon jännätä jos joku irtokoira juoksee iholle. Tarakin pääsi mukaan, se kun on rassitavan vilkas ja energinen aina aamuisin eikä Häjykään tahdo saada hetken rauhaa.

Päivä oli nätti, aurinko paistoi eikä tuulikaan ollut niin paha mitä pelkäsin. Positiivisena yllärinä tuli, että ranta oli kokonaan meidän käytössä, luksusta. Tuolla kun ei kovin nautinnollista ole jos ranta on täynnä koiria, kun aina löytyy vatipäitä jotka pitävät hallitsemattomia koiria vapaana. Piskit saivat tilaa juosta ja Häjy pääsi pentua karkuun. Välillä pulahtelivat ja Tara ihmetteli aaltoja.

Pentu oli kivasti kuulolla koko ajan eikä se pitkälle lähtenytkään, välillä rallatti poikien perässä yrittäen saada leikkimään ja välillä juosten kiinni Häjyn takajalkoihin. Uskomaton pinna muuten noilla aikuisilla pennun suhteen. Itse nautin, kun kerrankin sai vähän erillaisempaa kuvamateriaalia ainaisten metsäkuvien ohelle, joskin Häjystä ei juurikaan kuvia tullut saatua. Mies kantoi lasta kantorepussa ja pikku veljeni yritti säästyä kastumiselta.

Rannalla viihdyttiin tunnin verran jonka jälkeen alkoi porukkaa valumaan koiriaan uittamaan. Tarkoituksena oli heittää vielä pieni huvin vuoksi ajelu, mutta päädyttiin Reposaareen ja ehdotin tilanteen hyödyntämistä ja mennä kävelemään koirien kanssa pieni lenkki, samalla ihastellen paikan kauneutta näin kesällä. Ilman pentua olisi tullut varmaan käppäiltyä pidempääkin, mutta sillä oli alla jo tunnin juoksentely koirarannalla.

Pojilla oli alkuun hieman vaikeuksia muistaa miten siinä hihnassa kuljettiin ja sai muistutella jo ärsyyntymiseen asti ettei nyt olla vapaana. Muuten noiden kanssa on niin huoletonta kulkea ja pentukaan ei välittänyt ihmisistä tai autoista yhtään. Lähtiessämme mietin, että tälläisiä päiviä olisi kiva olla useamminkin. Kunhan Tara tuosta vielä kasvaa, voisi käydä uudelleen ja kierellä enemmänkin. Pitää myös käydä joku kerta hyödyntämässä mahtavat kuvaus miljööt ja ottaa koirista ja lapsesta kuvia.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Kuonokoppa


Kuonokopat on yleistenyt mielestäni viimeaikoina hurjasti, tai sitten niistä ei ole ennen puhuttu ja vouhkotettu yhtä paljon. Osa käyttää koppaa lenkeillä estääkseen koiraa syömästä mahdollisia myrkkypullia ym, osa ulkoilettaessa koiraa muiden koirien kanssa ja toiset eläinlääkärissä. Sitten on ne jotka pitää kuonokoppaa suurimpana syntinä. Itse en niitä ole koskaan mitenkään kammoksunut, mutten myöskään osannut kuvitella tarvitsevani omilla koirilla koppaa.

Koskaan ei pitäisi sanoa ei koskaan, meillä on ollut viikon verran Rockylla käytössä koppa. Se ei ole päässä kuin silloin, kun pojat juoksee vapaana samaa aikaa. Rocky kiihtyy sen verran, että muutamat kahakat on pojille tullut. Koska vanha herra on tilanteen aloittaja, saa se koppa päässä kulkea, toisaalta myös hieman huolettomampaa pitää Rockya nyt muutenkin irti. Kahakat on tulleet normaalisti tilanteissa jossa pojat ovat juosseet vieritysten ja jos Häjy alkaa kirimään ohi, Rocky ei kestä sitä ja soppa on valmis. Koskaan ei ole pientä naarmua suurempaa ollut, mutta näin minimoin riskit ja estän tappelut, sillä Häjy ei aloita eikä se lähde Rockyn ärinään mukaan.

Joku voi toki väittää hallinnan puutteeksi, mutta itse en allekirjoita tätä. Ennakoimalla kykenee estämään tilanteet monesti, mutta innostuessaan ja juostessaan "kilpaa" Rocky kiihtyy nollasta sataan niin ettei usein itse ehdi edes tajuamaan. Koppa ei tuota koiralle kipua, se pystyy sen kanssa läähättämään ja juomaan, eikä liiemmin edes häiritse koiraa. Tokihan vaatii totuttelua, kuten kaikki uusi, mutta ei yritä edes saada koppaa pois päältä. Muutenhan pojat tulee vallan mainiosti keskenään toimeen, eikä kopalle ole tarvetta muulloin kuin vapaana lenkkeillessä, ei edes kotipihassa rymytessä.

Viikon käytön jälkeen ihmettelen vain miksei ole aiemmin hankittu ja miten jotkut on yhä tänä päivänäkin niin kuonokoppia vastaan? Itse halusin kopan joka antaa kestävän ja jämäkän vaikutelman, mustista ja mirristä käytiin katsomassa ja tämä kuvissa näkyvä oli ainoa joka näytti siltä, että kestää sekä isona plussana otsan päältä menevä remmi, kopan saa myös pantaankin kiinni, mutta ainakin meillä on pysynyt hyvin paikoillaan ilman, että on pannassa kiinni.

Tämä menee varmasti kuukauden, ellei koko vuoden suosikkeihin. Vaikka toisinaan tilanteet on ehtinyt saamaan ohi karjaisemalla äänemme kipeäksi, ei se takaa toimivuutta joka kerta. Miksi siis kiusata lauman muita koiria, kun on näinkin järkevä kapistus keksitty. Toisaalta en myöskään ole millään tapaa tilivelvollinen kenellekkään, koin helpommaksi erillisen postauksen kirjoittamisen, kun varmasti koppa tulee jatkossa kuvissa vilahtelemaan.


Löytyykö muita kopan käyttäjiä? Entä joku joka on koppia vastaan, perustele?

torstai 14. heinäkuuta 2016

Pennun eka jälki

Ajattelin tähän väliin kirjoittaa vielä yhden treenipostauksen ennen paria seuraavaa hieman erikoisempaa aihetta, vielä, kun treeni asiat on tuoreessa muistissa. Häjyn kanssa on treenattu sen verran, että keskiviikon sai viettää ansaittua vapaapäivää aika rauhassa. Sille pitäisi myös hieroja varata sillä selässä on lihakset vähän kovat. 

Häjyn kanssa on ohjatuissakin treenattu nyt vallan vaikeimpia liikkeitä ja sen verran onkin nyt tahkottu, että jätetään muutamaksi päiväksi hautumaan koiran päähän ja jatketaan taas. Ihan kivalla mallilla tuo alkaa olemaan ja rotumestiksen tavoitteena meillä on hakea tulos, totta kai tiedän kolmos tuloksen harmittavan hirveästi, mutta en aseta enempää paineita itselleni kuin vain tuloksen saaminen. 

Ruutu
Menee kivalla vauhdilla ruutuun ja tippuu maahan heti käskyn saatuaan, isoin ongelma on treeneissä ainakin ollut ihan ensimmäinen toisto jotta se koira löytää sinne ruutuun heti. Sillä on vähän tapana arvailla missä se on. Olen yrittänyt hirveästi, hillitysti kertoa koiralle valmistelevassa osuudessa mitä tehdään seuraavaksi ja yrittänyt saada koiraa merkkaamaan ruudun. Muuten tämä onkin jo tosi kivalla mallilla.

Hyppy
Teki jälleen samaa, toiseen suuntaan kiersi ja toisesta suunnasta tuli ongelmitta yli. Pohdiskeltiin olisiko koiralla hahmotus ongelmaa, kun este on toiselta puolelta eri värinen. Samainen este löytyy kotoa ja täytyy seuraavassa treenissä oikein kiinnittää huomiota siihen, että kiertääkö se esteen vai tiettyyn suuntaan. Muutenhan se osaa liikkeen tosi hyvin eikä ole kokeissa koskaan kiertänyt. 

Nouto
Ihan ok pisteessä, menee vauhdilla ja alkanut tuomaan kapulan mulle kunnolla. Viilaillaan vauhtia lisää palautukseen. 

Paikalla istuminen
Ei mitään ongelmaa. Pysyy hienosti vaikka vieruskaverit vähän sähläisi tai liikkuisi. 

Kaukot
Ei olla hetkeen treenattu, ensimmäisessä maahan - istu vaihdossa jumitti ja vaati useamman käskyn ennen kuin nousi. Toisella toistolla tehtiin niin, että jos ei nouse ekasta käskystä istumaan, haukutan sitä pari kertaa ja sen jäkeen heti käsky, tämä tuottikin tulosti ja nosti koiran virettä sen verran, että alkoi taas tekeminen maistua. Kaukoja täytyy nyt muistaa treenailla enemmän. 

Kaiken kaikkiaan koira teki  jälleen tosi kivalla asenteella ja alku kankeuden jälkeen oli mun kanssa tekemisen meiningissä hienosti mukana. Olen alkanut taas oikeasti nauttimaan ihan hirveesti tuon koiran kanssa treenailusta, kun palaset loksahtelee koko ajan paikoilleen ja sen mielentila on hirveen hyvä, näkyy kaikessa tekemisessä. Sillä on kivaa, eikä se oli paineistunut. Molemmat nauttii. 

Taran kanssa olen tuskaillut jäljen suhteen, yritin sille samaa taktiikkaa mitä Häjyn kanssa, itseasiassa muistaakseni Rockynkin kanssa, suoralle jäljelle heti, ei mitään makkararuutuja alkuun, tänäpäiväni en montaa aktiiviharrastajaa tuttava piiristä löydä joka aloittasi ruudulla jäljen harjoittelemisen. Meillä ei mennyt ihan kuin elokuvissa, koira söi paalulta ruuat ja sen jälkeen ei osoittanut minkäänlaista halua ja kiinnostusta edetä jäljellä yhtään mihinkään. Koitin sitten pitkin kynsin ja hampain ruutua ja jotenkin sekään ei mielyttänyt omaan silmään. Siispä näin parhaaksi odottaa ja antaa aikaa. 

Pikku hiljaa koiran ahneus kasvoi, kasvoi, kasvoi ja kasvoi. Se on aivan jäätävää, tekee mitä vain ihan omien nappuloidensa eteen. Tiistaina ennen Häjyn ohjatuihin lähtöä aloin miettimään missä tässä lähellä olisi sopiva nurmialue talloa lyhyt jälki pennulle, pellolla liian pitkää heinää, enkä halunnut viedä paikkaan jossa vilisee ihmisiä, autoja ja koiria, siispä päädyin läheisen urheilukentän kaukalon takana olevaan pieneen nurmi plänttiin, juuri sopiva pennulle.

Siispä talloin tai no kävelin, ilman maan polkemista 25 askeleen jäljen ja annoin sen vanheta 10 minuuttia. Pakko se on myöntää, että olin aika skeptinen koiran työskentelyn suhteen eikä odotukset olleet kovin korkealla. Käveltiin paalulle päin ja koira pomppi, haki kontaktia, teki pelle hyppyjä ruokansa toivossa, remmin laittaminen jalkojen välistä oli sulamahdottomuus tuon kanssa, sitä mukaa, kun yritin viedä hihnaa jalkojen väliin, meni koira maahan, kun nostin kättä, koira nousi, teki kaiken mahdollisen jotta saisi palkaksi ruokaa. 

Paalulla työskentely oli huomattavasti parempaa kuin aiemmalla yrittämällä ja siinä vaiheessa itselläni kasvoi luotto ja usko koiraan. Söi nappulat siitä ja alkoi vimmatusti nuuhkimaan missä jälki menee, käytti nenäänsä niin, että tuhina vain kuului. Kerran nosti nopeasti pään ylös ja toisen kerran vilkaisi äkkiä minuun, mutta jatkoi hienosti ja rauhassa työskentelyä. Oli sopivan mittainen jälki, koiralle jäi halu jäljelle ja nenä maassa poistuttiin autolle onnistuneen jäljen jälkeen. Seuraavaksi sitten sen verran rauhaa ennen jälkeä jotta hihna saadaan hihnakin sinne jalkojen väliin vaikka kivasti meni näinkin, mutta tottuu koira siihenkin ja pystyy sitten tarvittaessa puuttumaan työskentelyyn. Nyt oli tärkeintä saada onnistunut jälki alle. Omakin motivaatio kasvoi hurjasti ja tämän myötä nyt lähdetään hakemaan hyvä ensimmäinen jälkikausi pennulle alle. Pyritään siis etenemään fiksusti ja laadukkaalla treenillä. Tässäkin pätee sama, ei se määrä vaan se laatu. 



Jatketaan sitten vielä Taran keskiviikkoiseen pentukurssiin. Paikalle meitä saapui vain kaksi, joten treenitkin oli vähän lyhyemmät. Jälleen tuo koira käyttäytyi hyvin fiksusti ja otti nopeasti kontaktia minuun ja katsoi kovin odottavasti mitä tehdään. Ei myöskään lähtenyt toisen pennun haukkuun ja ärinään mukaan.

Käsikosketuksen harjoittelua jatkettiin ja Tara osaakin sen jo tosi hyvin. Alettiin ottamaan myös vähän etäisyyttä niin, että kun koira oli koskenut käteen, otettiin jokunen askel pois päin koirasta ja annettiin käsky, Tara kuunteli ja teki hienosti.

Paikalla makuutakin harjoiteltiin ja siinäkin saan jo poistua muutaman askeleen päähän, odottaa hetken ja palata koiran luokse, eikä se liiku mihinkään.

Toiveestani vielä leikittiin jotta saan neuvoja jos jotain pitäisi tehdä toisin. Leikittiin parilla lelulla niin saatiin samalla harjoiteltua irroittamista ja lelun vaihtoa. Pentu oli ihan valtavan tohkeissaan ja ennen kuin aloitettiin leikkiminen, puri minua käteen, jalkaan ja veti sormeani, kun yritti päästä leluihin käsiksi. Eipä ole pojat ihan noin lelujen perään olleet koskaan vaikka näpeille nekin on muutaman kerran vanhingossa tullut, mutta Tara kun sai sormestani napattua kiinni, lähti oikein vetämään sitä. Haha.

Lopuksi vielä mentiin agi kentän puolelle tutustumaan putkeen ja neiti sujahti sinne kuin olisi useammankin kerran putkeen mennyt, veti sitä sitten edestakaisin. Yhtään se ei epäröinyt tai aristellut. Mukavan rohkea pentu joka suhtautuu fiksusti ja asiallisesti erilaisiin tilanteisiin. Asennetta löytyy pennusta myös kiitettävästi, mutta lieneekin ihan toivottua harrastuskoiralle. Palataan taas seuraavan postauksen merkeissä, vaihtelun vuoksi tulossa muunlaisempaa aihetta. Mukavaa loppu viikkoa!

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Parhautta

Ihan alkuun mainittakoon, että nyt on varmaa meidän osallistuminen ensimmäisiin ns. isoihin kisoihin. Ilmoittautuminen rotumestiksiin on tehty ja voi pojat miten alkoi jännittää. Toisaalta palaset alkaa loksahtelemaan paikoilleen ja sunnuntain ohjatut oli niin hyvät, että pienen alkaneen epäröinnin jälkeen oli ohjatut potku persuksille ilmoittautumisen suhteen.

Merkin kierto
Vihdoin edistymistä, ei jää enään merkille vaan tulee sieltä pois, jes! Toki vauhti on hieman laiskaa, mutta ravaa kuitenkin. Haluan kuitenkin, että menisi ja tulisi laukalla, joten lähdimme työstämään tätä sunnuntaina.

Jäävät
Seisominen on tällä hetkellä ainoa jossa saataa arpoa ja on hitusen hidas, maahan menossa ja istumisessa ei mitään viilattavaa, ohjaajamme sanoi, että jos niistä haluaa vielä nopeammat, saa olla melkoinen ohjaaja jotta niistä pystyy nopeammat saamaan. Itseasiassa yllätyin itsekin miten napakat jäävät se teki, lukuunottamatta seisomista.

Koira oli aivan uskomattoman hyvässä mielentilassa ja tekemisen asennetta löytyi aivan törkeesti, paikka paikoin pelkäsin jo sen menevän yli, mutta pystyi hillitsemään itseään. Perusasennot oli napakat ja nopeat, itse olin välillä jopa hämilläni miten erilainen koira mulla oli. Se oli niin hyvä, että itse olin ihan häkeltynyt ja ihmeissäni.

Innostuneena sunnuntain treeneistä, lähdimme maanantaina lähikentälle treenaamaan. Säätiedotus oli luvannut sadetta, mutta aurinko pilkotteli pilvien välistä. Hieman lämpimältä sää tuntui, mutta en ajatellut sitä sen enempää. Koira oli kuitenkin tosi laimean ja tahmean oloinen, sitä joutui hirveesti sytyttelemään ja hakemaan hyvään mielentilaan. Loppujen lopuksi virettä sai heittelemällä pari kertaa lelua. Kiinnitin normaalia enemmän huomiota jokaiseen koiraan eleeseen ja ilmeeseen ja palkkasin sen vasta, kun korvat oli oikeassa asennossa, ilme hyvä jne jne.

Saatiin kuitenkin tahmeasta koirasta huolimatta hyviä pätkiä ja onnistumisia. Otettiin merkin kierto, ruutu ja nouto. Merkin kiertoon saatiin mukavasti vauhtia ja ruudussa vahvistin paikkaa sillä tahtoi tulla liian lähelle reunoja, vaarana niiden ylittäminen.

Juotin koiraa välissä ja annoin sille pienen tauon sillä itsellänikin alkoi tulla hirveän kuuma ja otsa valui hiestä, aloin miettimään onko sillä yksinkertaisesti vain niin kuuma, että on siitä väsynyt. Ajattelin kuitenkin nopeasti, mutta järkevästi ottaa vielä noudon ja lopettaa heti hyvään suoritukseen.

Kapulalle lähti vauhdilla ja hieman vahvistin kehuilla ja lisäkäskyllä kapulan tuomista minulle. Toisella toistolla ei tarvinnut apuja vaan tuli suoraan sivulle josta megapalkka ja treenien loppuminen siihen. Koira oli kyllä kaikkensa antanut ja varmasti parhaansa yritti, mutta oli vain vähän kuumissaan ja väsynyt. Autoon istahtaessa mittari näytti hurjat +28,5 asteetta, laskien kuitenkin pikku hiljaa +22 asteeseen. Siinä sitten mietin miten se jaksaa jos elokuussa koepäivälle sattuu helle? Auttaako yhtään tottumaan kuumempina päivinä työskentelemiseen jos vain treenaa vähän silloinkin, kun on oikeasti kuuma, toki koiran hyvinvointi etusijalla.

Olen kuitenkin hirveän tyytyväinen siihen, että meidän yhteistyö alkaa olemaan jo huomattavasti parempi ja alan oppimaan siihen, että Häjy on herkkä koira joka ei kestä palautetta ja kieltämistä samanlailla mitä Rocky ja sen, että paineistuu hirvittävän helposti. Hyvä siitä vielä tulee.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

15 viikkoa

Tara täytti eilen 15 viikkoa, kasvaa sopivaa tahtia ja on kovin sopusuhtainen. Pojat ottanut laumaan mukaan ja varsinkin Häjyn kanssa saa aika leikit pystyyn, toisinaan niihin on pakko puuttua, kun meno alkaa olemaan turhan rajua. Rocky innostuu pennun kanssa leikkiin välillä, mutta enemmän tarkkailee sivusta ja touhottaa minun kanssa. Vieraiden koirien, varsinkin pentujen kanssa en oikein ole tykännyt antaa tämän leikkiä sillä se menee hyvin nopeasti dominointiin ja siihen, että nappaa karvoista kiinni ja ärisee. Pentu yrittää toisinaan astua Häjyäkin, mutta siltä tulee nopeasti palaute asiaan, Rockya ei uskalla yrittää. Yritti myös mökillä Fasua astua.

Fiksusti osaa silti olla muiden koirien läsnä, treeneissäkään ei kiinnostu muista sitten, kun aletaan treenaamaan. Kivasti sietää häiriötä. Yhden ainoan kerran on haukahtanut vieraalle koiralle ja sekin oli enemmän leikkiin kutsua kuin räyhäämistä. Tänään ollaan lähdössä hakemaan tarkoituksella keskustan tuntumaan ohituksia muista koirista jotta tiedän miten se niistä reagoi, epäilykseni on ettei välitä juurikaan.

Hirveän reipas ja rohkea tuo on, myöskin kovapäisyyttä havaittavissa. Paimenen tapaan nopea oppimaan ja aivan törkeän ahne, Treenailut onnistuu vallan Taran omilla nappuloilla ja toinen on kuin ei ikinä olisi ruokaa saanut. Jälkeä ollaan pari kertaa yritetty, koitin samaa taktiikkaa kuin Häjyn kanssa, aloitetaan heti suoralla jäljellä, no paalulta syötyään ruuat loppui kiinnostus siihen. Ruutua ollaan sitten pari kertaa tehty ja omaan silmään oli todella laiskan näköistä, mutta ruudusta ei lähtenyt pois. Jälkimotivaatio on ollut vähän hukassa ja ei nyt muutamaan viikkoon ole tullut tallattua yhdellekään koiralle jälkeä.

Mietin kyllä, että täytyisi nyt yrittää suoraa jälkeä uudelleen, kun tuo ahneus on noussut hurjasti enemmän lisää. Mitään kiirettä en ole ottanut enkä ota, tässä on hyvin aikaa eikä meillä ole kiire. Toisaalta en ole edes varma haluanko jäljestä sitä päälajia, itse tykkään hausta enemmän, kunhan porukka vain löytyisi. Rockyn kanssa käytiin aikoinaan pelastuskoirien treeneissä, mutta ilmapiiri siellä uusia kohtaan oli aika kehno ja se jäi.

Sisäsiiteys tuotti harmaita hiuksia, mutta nyt ollaan jo vähän paremmassa jamassa. Pentu saattoi tehdä kakat ja pissat sisälle vaikka juuri oltaisiin ulkoa tultoa. Se ei myöskään näyttää millään tapaa hätäänsä, mutta nyt se useimmiten alkaa piippailemaan ja/tai pyörii kämpässä nokka lattiassa. Lopetin myös kehumasta sitä, kun teki ulos, olen enemmänkin luonut koiraan vain hyväksyvän katseen.

Punkkeja olen nyppinyt pennusta kolme pois, poskessa on jälkikin yhdestä. Ällöttäviä otuksia, mutta noitten myrkkyjen suhteen olen kovin skeptinen. Pannat ei tule kuuloonkaan kolmen koiran laumassa jossa koirat leikkivät keskenään. Ehkä teen mielummin joka ilta punkki tarkastuksen joka koiralle ja lasson kanssa nyppään jos on nypättävää.

Omaan käteen tuntuu varsin lupaavalta koiran alulta, katsotaan mitä siitä saadaan tehtyä ja millaiseksi kasvaa. Niin kovin odotan, että tämä pentuvaihe on ohi, ei ole minun juttuni. Aadan kanssa osaa olla hirmu varovainen ja tuntuu, että näillä kahdella mukulalla on ihan oma sävelensä, niistä tulee varmaan aika parivaljakko vielä jonain päivänä.

Pennun painosta en osaa nyt sanoa mitään sillä ei olla punnittu hetkeen. Veikkaisin painon olevan siellä lähellä 14 kiloa. Täytyy käydä lähipäivinä punnitsemassa. Tuntuu, että postaus on kovin sekava ja unohdin varmasti jotain oleellista...

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Rentoutumista

Ollaan mökkeilty viimeisen viikon aikana rutkasti. Välissä käytiin kotona viettämässä yksi kokonainen päivä ja maanantaina minä palasin koirien ja lapsen kanssa mökkielämään. Vitsi miten olisi hienoa jos olisi itsellä ihan oma mökki. Jotenkin täällä vain sielu lepää. Ilmatkin olleet sen verran hyviä, että päivät on mennyt ulkona ollessa.

Koirat on saanu juosta vapaana ja uida ainakin riittävästi. Luulen, että täältä kotiutuessa on hyvin väsynyttä porukkaa. Pojat on vuoretellen ollut vapaana sillä Häjyn isä on täällä myös ja maanantain äksidentin jälkeen en ole luottanut Häjyäkään isänsä kanssa laskea irti, ovat saaneet sitten oman lauman kesken juosta vapaana. Tara on pääasiassa ollut irti koko ajan, Fasu ei pennusta välistä ja pentu tekee omia tutkimusmatkojaan. Välillä häippäsee, mutta tulee kivasti kutsusta takaisin.

Häjynkään pinna ei pennun kanssa kestä enään mitä tahansa, ruokia, luita ym. ei saa pentu enään viedä. Onpahan se keksinyt myös yrittää astua jokaista koiraa jota vain uskaltaa, Rockya ei ja Häjykin antaa aika äkkiä palautetta asiaan.

Paljon on tullut uitua ja saunottua, grillailtu ja suotamassakin käytiin ihan ekana iltana, kun mies oli vielä mukana ja pystyi olemaan lapsenvahtina, lapsen vierastaessa pääasiassa muita kuin siskoani. Roksu on veneillyt aikaisemminkin ja vaikka siitä on aikaa niin huomasi sen olleen aiemminkin soutuveneessä, oli niin kovin lunkisti. Häjyä vähän jännitti alkuun ja Tara hieman piippasi. Pitkälle ei menty, pysyteltiin aika rannan tuntumassa sillä tuolla oli hankala soutaa airojen ollessa turhan pienet niiden pidikkeisiin.

On ollut mukavaa vaihtelua ja saanut itsekukin hieman rentoutua mökkeilyn merkeissä. Vähän saatu rusketustakin ihoon ja olkapää hieman palannut. Saa nähdä mitä kivaa vielä kesän aikana keksitään. Postaus kirjoitettu ekaa kertaa ikinä puhelimella, toivottavasti kuvat ja tekstit ei pompi miten sattuu.

Onko lukijoista joillakin oma mökki?