tiistai 29. marraskuuta 2016

Mustaa ja valkoista

Alkuun mainittakoon, että tämä bloggerin uudistus mm. etusivuun liittyen on aivan hanurista. Itse tykkäsin paljon enemmän vanhasta versiosta ja aion laittaa myös bloggerille palautetta. Tykkääkö joku tuosta? Minusta oli kivaa, kun uusimmat blogitekstit olivat heti ensimmäisenä.

Mutta asiaan, edellisenä lauantaina treffasin yhtä tuttua johon joskus petsie aikoina tutustuttiin. He tulivat Poriin kasvattajan järjestämälle koulutuspäivälle ja päätimme treffata ensimmäisen kerran ikinä. Ennen treffailua vietettiin Häjyn kanssa noin tunti kaverikoira keikalla josta kiiruhdimme nopsaan kotiin, samaan aikaan kurvattiinkin pihaamme. Koirista meiltä tuli Tara ja Pialta noin kuukautta nuorempi valkkari narttu Cora. Nartut saivat heti hyvät leikit pystyyn ja vauhti riitti! Nuo tuli ihan äärimmäisen hyvin keskenään juttuun.

Harmi vain, että aikaa oli niin vähän, mielellään oltaisiin ulkoilut pidempääkin ja paremmilla lenkkeilymailla. Jospa vielä joskus nähtäisiin ja toivotaan, että nartut mahtuu vielä silloinkin samoille poluille samaan aikaan. Vielä ennen heidän lähtöä päästivät Remon käymään ulkona ja Tara sai vielä loppu rallit vetää hieman isomman kaverin kanssa. Pikku musta oli hetken aikaa hieman hämmentynyt ja jännittynyt, samannäköinen kaveri, kun aiemmin mutta kasvoi yhtä äkkiä isommaksi. Hah. Alku kankeuden jälkeen vetivät hetken senpäivästä rallia, että oksat pois!


Viikonloppuna otin myös Rockylta dreeniputket pois, hieman jännitin mitä siitä tulee, mutta koira teki homman helpoksi, pysyi paikoillaan kuin tatti. Liikkui vasta, kun annoin luvan joten omasta ällötyksestä huolimatta tikkien ja letkujen poisto sujui mallikkaasti. Koira voi muutenkin oikein hyvin, tassuaan ei onnu eikä vaikuta kovin kipeältä. Häjyn kanssa ovat nyt olleet siitä asti taas toisistaan erillään eikä kumpaakaan vaikuta juuri mitenkään, eivät kyttäile tai pälyile toisiaan portin läpi. Eli rauha maassa.

Vaikka olen ollut hyvin hyvin skeptinen, annoin periksi ja eilen marssittiin Ilulle ja keskusteltiin piiitkä tovi koirien ruokinnasta ja napattiin Häjylle maha karppia. Alkoi olemaan jo niin toivoton olo tuon hiivan suhteen, kun sitä ei vain saada kuriin, hetken on hyvä ja sitten puskee taas. Nyt mennään ainakin seuraava kuukausi karpilla ja jatkoa katsotaan sitten mitä paskaviljelyn tulos sanoo. Kirjotitelen aiheesta myöhemmin lisää, kun mahdolliset vaikutuksetkin alkaa näkymään.

Palaillaan, seuraavaksi varmaan joulukalenterin merkeissä. Apua, joulu on pian täällä! Pian blogin muuten löydätte klikkaamalla tätä.

perjantai 25. marraskuuta 2016

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Mä en jaksaisi tapella...

Oli tarkoitus tulla avaamaan meidän kuulumisia pienen hiljaiselon jäljiltä, en tee sitä. Saimme tähän keskiviikko iltaan koirien kesken draamaa ja jännitystä, joka päätyi lopulta eläinlääkäriin ja koiran rauhoittamiseen. Tällä hetkellä pää vilisee ajatuksia ja sitä yrittää nyt miettiä miten tästä eteenpäin. Jatkuuko elämä kolmen koiran kanssa vai yhden vähemmän. Tasapaino pitää löytää ja yrittää ajatella järjellä. Sitä kuitenkin tahtoo kaikille koirille pelkkää hyvää, stressitöntä ja tasapainoista elämää. Tätä osasin kyllä pelätä, mutta en uskonut koskaan menevän näin pahaksi.

Meillä meni poikien kanssa jo muutaman päivän mainiosti, ne on olleet valvotusti yhdessä ongelmitta, ovat jopa makoilleet ihan vieritysten. Hetken jo ajattelin, että ehkä paluu entiseen onnistuu, ei ehkä yhtä loistaviin väleihin mitä on joskus ollut, mutta paremmaksi. Nämä ajatukset musertui tänään täysin ja viimeinenkin luottamus on nyt tiessään. Tällä hetkellä päällimäisenä ajatuksena on yhdestä koirasta luopiminen, antaa se uuteen kotiin.

Minä kävin ulkona nopeasti ja pian kuulin järkyttävää tappelun ääntä sisältä, pojat oli toisissaan kiinni. Rocky alakynnessä, siitä näki, että se tappelee juuri sen mitä sen on ihan pakko, puolustaakseen itseään. Se hellitti otetta heti, kun sain siitä kiinni, mutta Häjyllä ei ollut meininkiäkään. Voitte kuvitella, että kahden sakemannin uroksen erottaminen yksi ei ole kovin helppo puuha, varsinkin jos yrittää vielä itse olla ottamatta osumaa. Meillä ei ole koskaan koirat tapelleet näin pahasti. Verta oli lattialla, Rocky ei varannut toiselle etujalalle painoa ollenkaan, se oli aivan loppu, aivan kuin olisi ollut pienessä shokissa. Siitä valui verta, tassu turposi välittömästi. Se ei päässyt myöskään omin avuin ylös sen jälkeen, kun tsekkasin jalkaa paremmin huuhdottuani sitä. Pakko olisi lähteä käyttämään sitä eläinlääkärissä. Häjyllä taas ei verta tullut kuin pikkuisen naamasta ja korvasta. Tosin, Häjy olikin voitolla siinä koko ajan, uskomatonta, tuo kymmenen kiloa pienempi koira oli niskan päällä.

Reilua tuntia myöhemmin oltiin eläinlääkärissä ja koirasta valui vieläkin verta, kahdesta eri kohdasta. Se rauhoitettiin ja jätettiin toviksi sinne.

" Rockylla etujaloissa ja rintakehässä useampia puremahaavoja; ei tikattavia, mutta syvien haavaonteloiden vuoksi laitettiin dreeniletkut kahteen haavaumaan. Nämä ovat tikeillä kiinni. "

Häjylle jäi ehkä ehkisiä traumoja, en tiedä. En vain tiedä onko kumpaakaan koiraa kohtaan reilua jos elämää jatkuu yhdessä, vaikka olisivatkin erillään. Jäi varmaan aika jännittyneet ja viileät välit. Vaikka eivät olisikaan samassa tilassa, haistaa ja näkee toisensa joka luo varmasti omat stressinsä kummallekin koiralle. Rocky ei meiltä lähde yhtä minnekkään, paitsi monttuun sitten joskus, kun sen aika tulee. Tällä hetkellä mietin ihan tosissani Häjystä luopumista, piru vaan, kun noihin kiintyy aina niin turkaisen paljon. Haluaisin koiran lähisukulaiselle tai oikein tutulle ihmisille. Vaikka alkuun ihan testiin lähteekö yhteiselo sujumaan, jos ei niin aina saa tulla takaisin... Jos jää kotiin, täytyy miettiä jotain ratkaisua joka takaa koirille stressittömän elämän. Häjykin jos olisi terve, voisi joku harrastaja saada siitä itselleen ajan kanssa kivan harrastuskoiran, kun koirakin oppisi luottamaan. Koira on sopeutuvainen eläin, mutta itseäni ahdistaa jo pelkkä ajatus koiran antamisesta vieraalle ihmisille... Samalla miettien tekeekö siitä ilmoituksen johonkin vai ei, eihän sitä pakko ole luovuttaa kenellekään jos ei tunnu hyvältä.

Minä haluan myös jo vanhenevella koiralle sen ansaitsemat vuodet, ilman taistelua. Tämä kaikki oli täysin odottamatonta. Vetää itsensäkin aika hiljaiseksi eikä oikein osaa ajatella mitään järkevää, kai. Sitä vain miettii ja pohtii vaihtoehtoja. Ehkä, kun nukkuu yön yli, saa jotain selkoa ajatuksiin...

tiistai 22. marraskuuta 2016

Kolme asiaa

Tämä tyhjä sivu on ollut auki monta kertaa, olen yrittänyt yhtä monta kertaa saada ajatuksia koottua järkeväksi tekstiksi, onnistumatta siinä vaikka aiheitakin olisi ollut ja on mistä kirjoittaa. Tällä hetkellä koen pientä motivaatio ongelmaa ja tämän viikon hiljaiselon aikana, sekä ennen sitä, olen muutamia kertoja miettinyt blogin sulkemistä X ajaksi. Toisaalta, tuskin tulen sitä tekemään. Eikä oikeastaan viikon postaamattomuuskaan kovin iso asia ole, mutta muutamat viimeisimmät postaukset on olleet vähän pakon alla tehtyjä. Sellaisia, kun kokee asian niin, että on pakko kirjoittaa ja julkaista jotain, vaikka oikeasti ei ole. Blogi on ollut tähän saakka ihana harrastus, hetkellinen hengähdystauko arjesta ja kaikesta muusta, mutta nyt on alkanut ottamaan liikaa paineita, mihinkään ei olisi oikein tyytyväinen. Motivaatio ongelmat ei ole yksin tästä kiinni vaan siihen on muitakin asioita vaikuttajina, mutta en viitsi alkaa niitä puimaan tässä.

Kaipaan ehkä jotain uutta ja hieman erilaisempaa, mutta katsotaan miten tämä tästä lähtee. Aiheesta saatan kirjoitella paremmin myöhemmin, mutta siirrytään nyt postauksen aiheeseen.


3 asiaa. joista pidän..
- Tulee varmaan kaikille yllätyksenä? Koirat. Toki myös muut eläimet, hevoset ja jotkin jyrsijät.
- Herkut, tällä hetkellä irtokarkit on heikkous. Pitäisi hieman vähentää. Lasketaan tähän vielä valkoviini! Nam!
- Bloggaus, kuvaaminen ja kuvien ediointi.

3 asiaa, joista en pidä..
- Kurkku kipu joka on tällä hetkellä riesana, ollut jo muutaman päivän.
- Pimeys ja harmaus joka vallitsee täällä. Kaipaan lunta ja pientä pakkasta.
- Oman auton toimimattomuus juuri nyt.

3 asiaa, joita tein viikonloppuna..
- Oltiin Häjyn kanssa kaverikoira keikalla.
- Treffaattiin erään tuttavan kanssa ja Tara pääsi leikkimään, tästä tulossa erikseen postausta.
- Oltiin ohjatuissa treeneissä Häjyn kanssa.

3 asiaa, jotka osaan..
- No uskoisin edes jollain tapaa osaavani kouluttaa ja lukea koiria.
- Tiedon keruu, osaan etsiä mm. netistä tietoa asioista.
- Vaihtaa autoon renkaat.

3 asiaa, joita en osaa..
- Matematiikka, aina ja ikuisesti todella surkea. Kaikki mihin liittyy vähäänkään matematiikka saa verisuonen katkeamaan. Kun ei osaa niin ei vaan osaa.
- Nikata silmää, mies aina nauraa ja kiusaa minua siitä.
- Pihapelit, olen liian tosikko ja raju niihin. :D

3 asiaa, jotka haluaisin osata..
- Englanti, haluaisin ehdottomasti osata paljon paremmin, olisi ihanaa, kun osaisi niin hyvin, että pystyisi kirjoittamaan englanniksi kunnolla. Ylipäätään kielissä olisi ihanaa, kun osaisi niitä paremmin.
- Haluaisin osata koodata mm. ulkoasuja, tehdä ulkoasun esim. blogiin ihan alusta loppuun itse, ilman valmis pohjia.
- Huomioida paremmin miestäni.


3 asiaa, joista stressaan..
- Pappan sairaus ja sen eteneminen, menettämisen pelko.
- Tällä hetkellä blogi jutut stressaa jonkin verran.
- Häjyn hiivaa joka vaivaa taas vaikka ruokintaan ollaan yritetty kiinnittää huomiota.

3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä..
- Tehdä joulukalenterin luukut ja valmistella niitä vielä. Apua, se on muuten joulukuu ihan pian!
- Siivoskella ylimääräisiä tavaroita pois, yllättävää... Ja muu pikku sotku jota mm. koirien mukana tulee.
- Muokata pari videota ja kirjoittaa muutama postaus valmiiksi.

3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan..
- Netflix ja joku hyvä sarja. Tällä hetkellä katsomme The Flash ja lohikäärmeet, hah. Yksinään katson sitten vampyyripäiväkirjoja.
- Hyvä musiikki
- Koirien kanssa ulkoilu ja etenkin metsässä!

3. asiaa joita pelkään..
- Pimeä, tämä on ollut ihan lapsesta saakka. Pahin on pimeät tiet ja metsät, hyi olkoot.
- Kauhuleffat, rakastan niitä, mutten uskalla koskaan katsoa yksin.
- Käärmeet, hämäkärit ja rotat. Käärmeet on pahin, niitä pelkään kuollakseni.

3 asiaa, jotka puen mielelläni päälle..
- College housut, ne on niin rennot!
- Salivaatteet, näissä sama, ihanan rennot ja housuissa hyvä jos huomaa edes housujen olevan päällä.
- Pitkät paidat, en tykkää paidoista jotka on lyhyitä vaan sellaisista jotka tulee pepulle saakka.

3 asiaa, joita en pue päälleni..
- Kireet ja tiukat vaatteet, ei sovi eikä tunnu mukavilta päällä.
- Turkikset, aidot. Ei vaan ole minun juttuni.
- Verkkarit.


3 asiaa, jotka haluaisin hankkia..
- Kunnolliset ja lämpimät kengät talveksi.
- Hyvät ulkoiluhousut talveksi, sellaiset joiden kanssa tarkenee hieman kylmemmillä keleillä. Juu kyllä, elättelen toiveita kunnollisesta talvesta.
- Täyskennoisen rungon.

3 asiaa, joista unelmoin..
- Pääsisin matkustamaan joskus Havaijille, se olisi aivan mahtavaa!
- Lottovoitosta, haha.
- Olisi joskus rahaa silleen, että saisi uudemman ja isomman pakun, mukavilla herkuilla.

3 asiaa, joita toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa..
- Päällimmäisen nyt toivon, että Tara kuvattaisiin ensi vuonna terveeksi, sillä tällä hetkellä sen potentiaali harrastamiseen on huippu hyvä, kunhan vielä terveys olisi hyvä ja ohjaaja ei pilaa koiraa. ;)
- Pystyisi remontoimaan kylpyhuoneen ihan täysin.
- Alkaisin ehkä opiskelemaan uuden ammatin ja työllistyin hyvä palkkaiseen työhön järkevine työaikoineen.

Toivottavasti tykkäsitte tälläisestä hieman erillaisemmasta postauksesta! Tätä oli muuten yllättävän hankala tehdä, joutui joissakin kohtiin ihan tosissaan miettimään. Ehkä opitte minustakin jotain uutta. Kuulumisia ja asiaa treeneistä on tulossa lähiaikoina, treffasimme tosiaan myös viikonloppuna erään tutun kanssa, kirjoittaa myös blogia, mutta kerron tästä ihan omassa postauksessaan. 

maanantai 14. marraskuuta 2016

Tokokoe 12.11

Pitkään sitä pohdittiin osallistutaanko kokeeseen vai jätetäänkö väliin, vielä lauantai aamuna herätyskellon soitettua mietin nousenko vaiko en. Kieltämättä tyyny oli aika hyvin ja mieli olisi tehnyt vain jäädä peiton alle. Toisaalta, yleensä parhaiten meillä on mennyt kokeet joiden menemistä olen alkanut epäröimään.

Aamukahvit join rauhassa jonka jälkeen aloin laittamaan lapsen tavaroita valmiiksi hoitopaikkaan. Ajaessani kohti koepaikkaa alkoi jännitys olemaan ihan kauhea, hassua, kun en ole ennen pahemmin Häjyn kanssa jännittänyt, mutta koiran henkiset ongelmat ja nuo pari liikettä ovat ilmeisesti saaneet minut taas jännittämään. Tosin ei onneksi niin pahasti mitä Rockyn kanssa aikoinaan. Koepaikalla jännitys alkoi hieman helpottamaan ja ryhmäliikkeen aikana olin kovin rauhallinen, se on mulle tuon koiran kanssa se helpoin osuus. Arpaonni osui meidän kohdalle jälleen viimeisten koirakoiden joukkoon ja starttasimme kolmanneksi viimeisinä. Itse tykkäisin olla siinä ihan ensimmäisten joukossa, olisi nopeasti oma suoritus ohitse. Loppujen lopuksi loputkin jännityksen rippeet alkoi häviämään muiden koirakoiden suorituksia seurailessani.

Halliin ottaessa koira oli koko ajan aktiivinen minulle, haki kontaktia ja pyydetyt asiat teki oikein ripeästi ja kivassa vireessä. Enteilin hyvää suoritusta ja koiran aktiivisuus jatkui kehässä, se oli jo hirvittävän oma-aloitteinen ja esim. kaukoissa istu vaihdot teki ennen kuin ehdin käskyttää sen istumaan, näistä siis piste vähennykset, myös jokaisessa liikkeessä jossa itse palasin koiran viereen, koira ennakoi ja nousi heti ylös. Eli pieniä ns. turhia pistemenetyksiä koiran ennakoinneista, muuten pisterivistö onkin hyvin meidän näköinen. Ruutuunkin koira lähti hyvin ja hetken kiljuin mielessäni innosta, että se täräyttää oikeesti ruutuun, mutta alkoikin haaveilemaan, kävi moikkaamassa tuomaria ja vaelsi vähän sinne tänne odottaen mun käskyä.

Paikalla istuminen 10
Seuraaminen 8
Liikkeestä seisominen 8
Luoksetulo 9
Liikkeestä maahanmeno 7
Ruutu 0
Noutaminen 10
Kauko-ohjaus 7
Estehyppy 9
Merkin kiertäminen 7
Kokonaisvaikutus 8
AVO2 244p. sij. 4/9

Kaiken kaikkiaan olen äärimmäisen tyytyväinen koiran työskentelyyn ja mielentilaan. Se oli alusta saakka tosi hyvin mukana ja valmisteluissa teki oikein napakkaa ja iloista suoritusta. Koe oli nyt vihdoin sitä tasoa mihin meidän pitääkin pystyä, loistavana päivänä vielä parempaan suoritukseen. Koira oli kovin aktiivinen ja oma-aloitteinen joka näkyi tosiaan myös kaukoissa ja jäävien siirtymisissä takaisin koiran viereen, niistä tuli piste menetyksiä, mutta kolmas kerta todensanoi ja saatiin tulos. Nyt yritetään metsästää se ykkös tulos jonka jälkeen aletaan ottamaan treeneihin pääpainoksi voittajaluokan liikkeet. Tällä hetkellä luulen, että ylimpään luokkaan lähdetään tavoittelemaan yhden ykköstuloksen taktiikalla eikä kerätä välistä TK2 ja TK3 koularia, vaan siirrytään suoraan evl:n luokkaan kisaamaan, kunhan menolippu sinne saadaan, tahkotaan siellä sitten valionarvoon saakka. Haha.

Ruutuun otetaan nyt treeniksi paikan vahvistaminen ja itse lopetan nyt hetkeksi sen käskyttämisen maahan ruudussa. Eilisissä treeneissä myös sain kuulla, että itse aiheutan koiran epävarmuuden ruudun suhteen olemalla epäselvä, koira tekee just niinkuin minä pyydän, mutta jalat tulee yli nauhan enkä ole tyytyväinen. Niin no totta, en ole edes ajatellut moista. Joten vahvistamme nyt tulevissa treeneissä paikkaa, se tippuu maahan kyllä heti, kun käskyn annan joten ei sitä tarvitse treenata. Tähän voisi vain todeta taas, että hyvä Noora, lietso vain koiran epävarmuutta... Onneksi käydään ohjatuissa joissa muut näkee asiat eri kantilta ja sellaisia juttuja joita itse ei ole edes ajatellut.

Hurjaa ajatella, että tämäkin vuosi on aivan pian taputeltuna ja pikku hiljaa saa alkaa miettimään ensi vuoden tavoitteita ja suunnitelmia. Jatketaan nyt treeniä vielä ja yksi koe tälle vuodelle, jonka jälkeen aletaan miettimään ensi vuotta.

perjantai 11. marraskuuta 2016

Kenraalit

Koko viikon olen pohtinut tulevaa koetta, mennäänkö vai skipataanko? Toki hieman ollut kiinni saadaanko toista autoa lainaan, sillä oma autoni ei starttaa. Tavallaan sitä on nyt alkanut Häjyn kanssa pelkäämään sen mielentilaa ja stressaantuuko se koe paikalla vai ei... Ehkä myös hieman nuo kaksi nollatulosta kisakirjassa kummittelee, tuleeko siihen vielä kolmas? Varsinkin, kun se treeneissä osaa ja päästään koko ajan eteenpäin eikä vain poljeta paikoillaan. En niinkään kilpaile muita vastaan, kilpailen itseäni vastaan ja meitä koirakkona vastaan, joka luo myös sitä jännitystä.

Toisaalta fiilistä helpottaa, kun tietää mitä kilpailupaikalla on luvassa, rento ja loistava ilmapiiri! Seuramme kokeissa on aina mahtava käydä, kun vieraatkin juttelee ja tsemppaa toisiaan, yksin ei tarvitse olla vaikka yksin lähtee. Siellä ei naureta toisille ja toisten epäonnistumisille, niistä keskustellaan suorituksen jälkeen ja toivotetaan tsempit jatkoon. Ei ole sellaista hampaat irvessä kilpailemista.

Kävin tänään hallilla treenaamassa, hakemassa lopullista päätöstä kokeen suhteen, lähinnä ottaen sitä ruutu ja merkin kiertoa jotka on nyt joka kokeessa olleet ne kompastus kivet. Jälleen kerran treeneissä ei suurempia ongelmia ollut. Aloitin merkin kierrolla ja olin laittanut ruudunkin valmiiksi, kyllähän se sinne ruutuun alkuun yritti koko ajan, mutta vein kerran pallon merkin taakse ja kehuin sitä paljon jotta se saa itseluottamusta tekemiseen. Ruutuun menossa ei ollut ongelmia, ruutu on sille vahva, turhankin vahva, kun se haluaisi tehdä vallan sitä. Ruudun jälkeen taas merkin kiertoa, mutta lähetys eri suunnasta. Ei ongelmaa, nyt ei pinkaissut ruutuun vaan lähti tekemään haluttua asiaa. Bileet, hetkin lelujen heittelyä, koira autoon ja Taran vuoro.

Taran kanssa otin perusasentoa, seuraamista ja pikkaisen jääviä sekä eteen tuloa. Yritellään seuruussa pikku hiljaa nostaa kättä ylemmäs ja alkaa häivyttämään sitä pois. Loppuun koitin seuruuttaa lyhyitä pätkiä pallo kainalossa ja ihan kivasti teki. Mukava asenne kakaralla tekemiseen.

Taran treenin jälkeen vaihdoin ruudun ja merkin kierron paikkoja ennen koiran hakemista halliin. Ruudun laitoin tarkoituksella nyt paikkaan jossa on lähellä muita tavaroita häiriönä. Kiertäminen taas samaan suuntaan missä ruutu oli aikaisemmin, mutta eri kohdassa ja lähetys pikkaisen pidemmältä matkalta. Aloitettiin kierrolla ja nyt ei ollut koiralla enään minkäänlaista epäröintiä, ruudun kanssa se hieman hämääntyi, kun ruudun takana olikin pyötä ja tuoleja, mutta hyvää häiriötä. Pari onnistunutta toistoa ja vielä kerran merkin kierto jotta nään jääkö ruutu päälle jos kokeessa liikejärjestys on sellainen, että ruutu on ensin. No ei jäänyt ja koira suoritti tosi hienon merkin kierron. Bileet ja taas hieman leikkimistä ja kotiin.

Jälleen jäi treeneistä tosi hyvä fiilis ja helpotti sen verran omia ajatuksia, että kokeeseen mennään, mutta oma luottamus ei ole parhaalla mahdollisella tasolla. Jos ongelmia kokeessa on, ne on hyvin todennäköisesti jälleen ruudun ja merkin kierron kanssa. Helpolla tuo koira ei kyllä enään päästä, joutuu tosissaan miettimään asioita ja miten sitä ohjaa. Itse pitää myös yrittää saada kokeeseen iloinen mieli ja iloiset käskytykset niin koirakin pysyy rennompana ja sen halu tehdä kanssani pysyy hyvänä. Ei auta kuin toivoa nyt vihdoin edes sitä tulosta, vaikkei sitten ykkös tulosta, mutta edes tulosta. Pitääkää peukkuja!

Loppuun vielä Taran treeneistä pieni video, valoitusta olisi kuitenkin saanut säätää enemmän.


tiistai 8. marraskuuta 2016

Silmät paimenen

Pakkasten ja tuulen keskellä ollaan ulkoiltu paljon, olen alkanut hakemaan kunnollista, säännöllistä rytmiä lenkkeilyyn. Hitusen on rauhallisempia koiria talossa, joskin junnuista on alkanut näkemään tekemättömyys, etenkin nuorimmaisesta. Sen lisäksi en tiedä onko meillä koirat käyneet läpi ensimmäisen kerran ikinä vatsataudin, Rocky oli ripulilla, se helpotti nopeesti, lauantai iltana Häjy oksensi kaksi kertaa kaiken ulos ja oli hyvin vaisu, kuitenkin joi joten hätä ei ollut sen näköinen. Sen jälkeen olikin maha kuralla, myös Taralla. Tehobaktia on lapattu kuppeihin ja tänään oli kaikilla kolmella sen näköiset tuotokset mitä kuuluukin olla. Rockynkin vointi parani huomattavasti heti seuraavana päivänä ja onkin siitä saakka ollut normaali itsensä. Lääkkeitä ei ota vapaaehtoisesti vaikka eläinlääkärissä niiden kerrottiin olevan kovinkin maukkaita, tuon koiran kohdalla ei yllätä. Se ei ole koskaan pillereitä syönyt vapaaehtoisesti, vaikka kuinka piilottaisit makkaraan tai ruokaan niin aina se jättää pillerit syömättä. Nuorimmaiset vetäisivätkin kuin herkkua.

Tänään otettiin ohjattuihin sitten osaa ja Häjy oli kovin varovainen muiden koirien suhteen, luoksetulossa sen takana oli koira, toki hyvällä välimatkalla, mutta toinen koira teki jotain ja Häjy ampaisi heti pystyyn, väisti ja tuli minun luokse. Hyppyäkin otettiin pari toistoa, haettiin iloista fiilistä ja varmaa onnistumista. On tuo sellainen ressukka, jälleen sitä miettii onko tuosta kisakoiraksi vielä, onko se sitä kohtaan reilua. Toisaalta, rento se on ollut nyt monissa treeneissä, mutta näissä tiistain ohjatuissa on eniten hässäkkää ja paljon koiria, kun kaksi ohjattua ryhmää pyörii samaan aikaan. En tiedä mahtaisiko Rally-Toko sopia tuolle paremmin, siinä tuo saisi hieman enemmän tukea minusta.

Ohjattujen lopuksi oli vielä paikallaolot, mutta otin siihen Taran, olin suunnitellut muutenkin treenaavani sen kanssa lopuksi, kun hallia ei oltu varattu. Alkuun oli pennulla pikkasen ongelmia rauhoittumisen kanssa, mutta kyllä se lopulta malttoi olla paikoillaan. Täytyy myös alkaa treenaamaan enemmän paluuta koiran sivulle, ei olisi tyyppi millään malttanut pysyä maassa. Vähän leikittii, seuruuta otettiin ja perusasentoa joka alkaakin olemaan jo kiva, koira tulee sivulle ilman apuja hyvin ja nopeasti! Selvästi tuottanut tulosta, kun olen ruuan antanut sivulle tulosta. Kapulan pitoa otettiin ja muutaman pikaisen räkäsyn jälkeen alkoi pitämään hieman pidempään kapulaa suussa ja palkkasinkin heti, kun malttoi olla eikä räkässyt heti pois.

Pitää nyt kaivaa motivaatiota taas treeneihin sillä varsinkin Tarasta huomaa, että kaipaa jo muutakin kuin lenkkeilyä. Niskasta vaan itseään ja hallille!

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Postaussarja: Talvikausi avattu



Talvikausi avattiin Rockyn kanssa jo tovi sitten ja nyt saan vihdoin ulos tännekin. Hallille olen hankkinut koko talvikaudeksi avaimet ja uimala käynnit on aloitettu. Talvi tullaan varmaan enemmän tai vähemmän käytyä tuolla uimalassa, kun luonnonvesiin ei pääse. Pikkaisen Rocky aristeli taas alkuun ramppia, kun viime kerrasta oli jo tovi vierähtänyt, mutta nopeasti se hokasi taas idean. Jossain vaiheessa voisi koittaa mitä Tara tuumii uimalasta. 

Oletteko te käyneet koirien kanssa uimalassa?

tiistai 1. marraskuuta 2016

Jälleen eläinlääkärissä

Mun piti tulla kertomaan treeneistä, mutta en tee sitä. Tiistai aamu alkoi murheella ja eläinlääkäreihin soittelemalla. Omalle tutulle klinikalle ei päästy ja kolmeen muuhunkaan paikkaan ei saatu tarpeeksi nopeaksi aikaa. Hetken mietin joudunko odottamaan päivystysaikaa, mutta muistin kunnallisen eläinlääkärin, jostain syystä olen aina skipannut sen, en tiedä miksi. Tällä kertaa ainoa paikka johon meidät otettiin vaikka muuten oli täyttä, mutta tekivät koirallemme tilaa ja ottivat väliin sillä koiraa kohtaan ei todellakaan olisi ollut reilua odotuttaa loppu viikkoon, muussa tapauksessa olisinkin kyllä ottanut päivystävään yhteyttä.

Oman koiransa oppii tuntemaan, sitä tietää mikä normaalia ja milloin jokin oire tai ele on hälyyttävä ja kertoo ettei kaikki ole ok. Aamu ruuan annoin normaalisti, Rocky ei koskenutkaan siihen, tähän en vielä noteeraanut sillä se ei aina aamuisin syö. Lapsi kiukutteli sisällä joten puin meille ulkovaatteet, heitin lapsen manducaan ja paineltiin koirien kanssa lenkille, ajatuksena heittää tuo normaali hieman pidempi lenkki. Rocky kulki pääasiassa koko ajan vierelläni, remmi aivan löysällä. Normaalisti se kulkee edelläni nuuskien tienreunoja. Päästiin tutun mutkan jälkeen pitkälle suoralle tieosuudelle jossa koiran tahti hidastui ja katsoi minua ikäänkuin kysyen silmillään onko ihan pakko. Tiesin, että joku mättää ja en lähtenyt yrittämään heittää suunniteltua lenkkiä, varsinkin, kun puhelinkin oli jäänyt kotiin joten en tarvittaessa pystyisi hälyttämään ketään apuun. Käännyimme takaisin kotiin ja päästin junnut vapaaksi, Rocky ei siinäkään vaiheessa oikein innostunut vaan kulki aivan vieressäni.

Lenkiltä kotiin päästyään olen opettanut koirat siihen, että saavat ns. lenkkitikut, junnut otti haltioissaan, Rocky ei, se ei koskenutkaan. Tämä pisti hälytyskellot soittamaan todenteolla, ei todellakaan normaalia. Viestittelin isännän kanssa ja pohdittiin mitä tehdään, testasin vielä, tarjosin metvurstia, ei ottanut. Peli selvä ja soittoa eläinlääkäreihin. Aika saatiin parin tunnin päähän, aikaisemminkin olisimme päässeet mutten pystynyt lähtemään kotoa yksin, joten mies lähti hieman aikaisemmin töistä kotiin hakemaan meitä.

Odotustilassa koira oli todella surkean näköinen, siitä näki miten sattuu eikä kaikki todellakaan ole hyvin. Meille oli parista paikaa ehdotettu mahatautia, mutten itse uskonut siihen hetkeäkään. Minkään sopimattomankaan syömiseen en uskonut, en tuolta koiralta. Hoitaja kävi moikkaamassa ja vielä keskustelemassa jossa heitti eturauhasvaivat ilmoille, niin no miksei, onhan tuo nähnyt ystäväni koiria joilla on juuri ollut juoksut.

Loppujen lopuksi diagnoosiksi tuli eturauhastulehdus ja eturauhasen suurentuma. Koira sai klinikalla kipulääkkettä, antitestosteronihormonipistoksen ja kipulääkkeet sekä ab- kuurin mukaan. Keskusteltiin myös kemiallisesta kastraatiosta jonka kesto on vuosi, mutta samaan hintaan saan kastroitua koiran mitä tuo kapseli maksaisi. Katsotaan nyt jäisikö kertaluonteiseksi, mutta jos uusiutuu niin lähtee pallit sitten. Eli ne lauantaina lattialla olleet veritipat on todennäköisesti tulleet sittenkin Rockysta, pissaamisen kanssa en ole huomannut olleen ongelmia, mutta tuon koiran kipukynnys on aivan valtavan suuri, joten nyt tietää, että se on todella kipeä.

Laitoin hetki sitten kuppiin jauhelihaa, sen jos jonkun pitäisi upota, mutta arvatkaapa mitä? Ei syö, ei edes koske... Eiköhän tämä tästä iloksi vielä muutu, parin päivän sisällä pitäisi koiran olo parantua. Taidetaan hetki mennä nyt rauhassa, sen mitä netin syövereistä vielä lueskelin niin liikkuminenkin voi tehdä kipeää. Eipä ole Rockyn kanssa tarvinnut käydä eläinlääkärissä muuta kuin rokotuksilla ja tapaturmien vuoksi, mutta ilmeisesti vanhuus ei tule yksin. Nyt syötetään pitkä ab- kuuri ja vajaa viikko kipulääkettä, pian tuo varmasti on taas elämänsä kunnossa! Kehuivat he eläinlääkärissä miten hyvä kuntoinen koira on.

Että sellainen alku marraskuulle. Mites muilla?