Misu †

†  Ingermanlandija Michel II
17.1.2004 - 3.7.2014
 Monet reissut ja retket sinun kanssasi tein,
olit koira, parhain ystäväni,
joka selkäänsä ikinä minulle kääntänyt ei.
Nyt katosi vanhuuden kivut ja vaivat,
sua odottaa nyt se koirientaivas. 
Kiitos kun luonamme olit pitkän hetken, tein sun kanssas ikimuistoisen retken. 
Vaikka pahalta tuntuu ja surettaa, sinä minulle annoit paljon muisteltavaa.

Misu oli hyvin omanlaisensa persoona, se ei koskaan luottanut kehenkään niin kuin muhun, se leimaantui minuun heti ensimmäisestä yhteisestä illasta asti. Viisi vuotiaana meille muuttaneena, ei siitä olisi koskaan uskonut, että on ekat viisi vuotta asunut jossain muualla, alusta saakka se oli kuin olisi ollut meillä aina. Minuun leimaantuminen oli välillä vähän haastavaa, se ei halunnut lähteä lenkille muiden kanssa, se ei halunnut jäädä tai kulkea liian kauas minusta. Ruokaan ei koskenut jos en ollut kotona. Meille kehittyikin ihan uskomaton side, enkä usko, että koskaan minkään muun koiran kanssa koen samanlaista yhteistä säveltä. Se luottamus joka meidän välillä oli.

Jossain vaiheessa selvisi polvi ongelmat, mahdollinen ristisidevamma, ei järkeä leikata, kun ei tuo lisää elinaikaa. Keväästä syksyyn meni hyvin, talvisin oli ongelmia, kun kylmä ilma toi kipua. Veti usein toisen puolen jumiin, kun käytti enemmän tervettä puolta, hieronnalla saatiin aina apua. Toisinaan parin päivän kipulääkityskin oli paikallaan. Silti se pystyi elämää koiran arvoista elämää, olemaan iloinen ja täynnä elämäniloa.

Kesäkuun lopulla aloin huomaamaan koiran muuttuneen, se oli väsynyt, sen oli paha olla. Tiesin, että minun on tehtävä se päätös. Vielä päivää ennen varattua aikaa soitin eläinlääkäriin ja pyysin, että lääkäri tutkii vielä koira eikä laita suoraan piikkiä. Pelkäsin, että mitä jos vienkin liian aikasin, samalla peläten sitä, että pitkitän liikaa. Todeten kuitenkin, että mielummin vähän liian aikaisin, kun koira vielä lähtee omin jaloin. Se päivä oli kauhea. Rocky ei edes yrittänyt lähteä mukaan, se tiesi, jostain se vaan tiesi, että tämä on nyt Misun matka, sen viimeinen matka. Minäkin sen tiesin, mies yritti olla positiivinen viimeiseen asti. Koira oli niin iloinen, kun tajusi pääsevänsä autoon ja mulla sydämessä sattui, koira hyppäsi autoon, minä halasin ja silitin, tiesin meidän lähtevän viimeiselle yhteiselle matkalla, tiesin, että me tullaan pelkän pannan ja hihnan kanssa kotiin.


Eläinlääkäri tutki koiran ja epäili sillä olevan polviongelmien lisäksi ihosyöpä, niitä patteja minäkin olin kasvaimiksi pelännyt, etenkin kun yksi yhdessä vaiheessa kasvoi. Siinä vaiheessa minä jo tiesin, että siihen päätty meidän matka. Mies pysyi Misun vierellä ihan loppuun asti, kertoi minkä uurnan halusin ja että haluan yksilötuhkausen ja koiran näin takaisin kotiin. Minä en siihen pystynyt. Ilta oli pahin, sänkyni viereltä puuttui koira joka oli siinä aina niin kauan, kun minä olin sängyssä. Aamu alkoi samanlaisella hysteerisellä itkulla mitä se oli ollut koko edeltävän päivän, Misun paikka oli edelleen tyhjä. Se ei ollut vaan pahaa unta, se oli totta. Niin kaunis, oman arvon tunteva vanha koira oli poissa, eikä tule takaisin. Rocky kävi portilla katsomassa välillä josko se kuitenkin tulisi sieltä. Misun lähtö vaikutti Rockyyn, se lopetti pennun kanssa leikkimisen pitkäksi aikaa, mutta kuitenkin Häjy auttoi varmasti Rockyakin.

Misu eli pilke silmäkulmassa, se oli loppuun asti lapsenomainen, Se oli koira jollaista ei tule toista, aivan erityinen koira joka jätti monet ikävöimään. Loppuun asti se oli minussa kiinni kuin takiainen. Jätti aivan erityisen tassun jäljen sydämmeen. Jätti aivan valtavan ikävän. Hei hei rakas, mulla on ihan hirveä ikävä...